| |
PEAR VANILLA xx
XLA-I 01/15
YLA1 02/15
KRJ-II 03/15
YLA1 02/15
KRJ-II 03/15
- "Vani"
- VH13-006-0076
- englantilainen täysiverinen, tamma
- s. 20.06.2009 Iso-Britanniassa
- säkäkorkeus 163 cm
- kouluratsastuspainotteinen (ko. VaA, re. 120 cm, me. 100 cm, CIC1)
- kasvattaja Emily White (evm)
- omistaja Sofia Westerbacka (VRL-12331), Ascuns Farm
- maahantuoja Sofia Westerbacka, ent. omistaja Sussu
- Ikääntyy reaalisti 4-vuotiaaksi, jonka jälkeen 2 irl-kk vastaa yhtä virt.vuotta. Katso ikääntyminen sivun alalaidasta!
Pear Vanillan toin aikanaan mukanani kasvattajaltaan Iso-Britanniasta myydäkseni sen eteenpäin aktiiviseen ja kunnianhimoiseen kotiin. Sellaisen tamma löysikin sangen pian tuomisensa jälkeen Sussun luota. Olin tietenkin hyvilläni täysiverisen löydettyä niin mainion kodin, mutta samalla vähän vaivihkaa harmittelin, että olin sen mennyt päästämään käsistäni. Vani nimittäin vaikutti mitä potentiaalisimmalta kaverilta omaksikin kisakaverikseni! Helmikuussa 2014 tapahtui pienimuotoinen ihme, kun sain puhelun Vanin ostaneelta Sussulta. Tämä kertoi tamman menestyneen oikein komeasti kouluratsastuksen parissa - se oli kerännyt kokoon peräti 21 sijoitusta. Henkilökohtaisista syistä hänen oli kuitenkin luovuttava kauniista täysiverisestä, joten hän tarjosi sitä myyntiehtojen mukaisesti ensin minulle. Tarvitseeko sanoakaan, etten montaakaan hetkeä miettinyt tamman takaisin ostamista. Näiden erinäisten sattumusten kautta tamma päätyi Ascunsin eloa piristämään, ja täälläoloaikanaan luonteeltaan viehättävä kaveri onkin onnistunut kietomaan koko tallipoppoon tyystin pauloihinsa!
Pear Vanillaa voi syystäkin kutsua meidän tallin isoksi kiltiksi jätiksi. Sympaattisesta ja hyväntuulisesta tammasta on vaikea olla pitämättä. Tämä pätee niin ihmisiin kuin lajitovereihin; Vani sopeutuu helposti laumaan kuin laumaan, sillä se osaa sopivissa määrin mielistellä hierarkian ylimpiä alistumatta kuitenkaan ihan kaikkien pomputeltavaksi. Muidenkaan tallieläinten seuraa täykkäri ei pistä yhtään pahakseen, itse asiassa se tuntuu ystävystyneen tallikissamme Rinan kanssa. Niin ikään eläinlääkärimme kanssa tamma on aina tullut poikkeuksellisen hyvin juttuun, oli kyse sitten rutiinitarkastuksesta, rokotuksesta tai hampaiden raspaamisesta.
Vanin hakeminen tarhasta tai laitumelta käy kuin elokuvissa konsanaan: ei tarvitse kuin vislata kertaalleen ja jo on äärimmäisen ihmisrakas täysiverinen portilla norkoilemassa. Talutettaessa veikeä punarautias laahustaa mieluiten pää alhaalla, hyvän matkaa taluttajansa jäljessä kuin mikäkin lehmä. Pysähtelyä tai vaikeaksi heittäytymistä tamma ei harrasta, se vain tykkää kulkea matkan ulkoa talliin hieman verkkaisemmassa temmossa ja katsella kenties uteliaana ympärilleen. Vani onkin kaikin puolin hevosmaailman rennonletkeä Bob Marley, joka pahastuu oikeastaan vain, jos ruoka-aika myöhästyy minuutillakaan. Ratsuna tamma on kärsivällinen ja hyvätapainen, mutta kyllä siitä ruutiakin löytyy ajoittain! Itse asiassa tamma osaa olla toisinaan hieman omapäinenkin kaveri, joka muistaa aina yrittää sopivissa määrin venyttää rajojaan. Napakka ratsastaja saa sen kyllä alta aikayksikön karistamaan mielestään haaveet minkäänlaisesta ilkikurisuudesta tai keppostelusta treenijakson aikana.
Päivästä toiseen Vanin karsinan ovella suorastaan jonottaa liuta toiveikkaita tallityttöjä, jotka enemmän kuin mielellään harjailisivat ja paijaisivat tätä ihanaa höppänää. Nimikkohoitajaa Vanilla ei ole, mikä passaa tammalle mitä parhaiten - pääseehän näin ollen paljon useampi antamaan sille huomiota. Kaiken kaikkiaan täykkäri onkin tallin oma nallekarhu, joka tuntuu kärsivän kroonisesta halipulasta. Vani todellakin rakastaa huomion keskipisteenä paistattelua, rapsuttelua ja ennen kaikkea namipaloja! Vaikka tammalla säkäkorkeutta riittää, voi sen karsinaan huolettaa laittaa vähän kokemattomammankin hevostelijan. Kavionsa Vani nostaa yleensä oikein nätisti, mutta kärsiessään huomionpuutteesta se saattaa toisinaan vähän jekkuilla ja olla niin kuin ei yhtään ymmärtäisi, mitä hoitaja haluaisi sen tekevän. Satulointi sujuu muuten ongelmitta, mutta mahavyötä kiristettäessä tamma on ottanut tavakseen pullistella. Suitsien laitto sitä vastoin on äärimmäisen helppoa: lähes aina Vani avaa auliisti suunsa ihan itse kuolaimen laittoa varten. Myöskään pesukarsinaan meno ei ole koskaan tuottanut ongelmia. Kun tamma on saatu suittua hienoksi ja on aika lähteä vaikkapa kisoihin tai eläinlääkäriä moikkaamaan, tapahtuukin traileria kohti astellessa kummia. Kuljetusvaunuun tepastelu on nimittäin tämän kaverin mielestä yhä edelleen äärimmäisen jännittävää, ja tämän jännityksen poistoon riittää ainoastaan kuljetusvaunun perukoille viskattu muhkea heinäkasa.
Ratsuna Vani on varsin miellyttävä ja yleisesti ottaen helppokin tapaus - ainakin vähän jo kokeneemmille ratsastajille. Tamman selässä aika ei käy pitkäksi, sillä se tarvitsee koko ajan jotain tekemistä. Vani huomaa heti, jos ratsastaja ei ole täysillä hommassa mukana, ja herättää tämän auliisti jollakin "hauskalla" tempulla kuten parilla riemukkaalla pukilla. Vaihtoehtoisesti tamma antaa ratsastajansa jatkaa nokosiaan ja tyytyy sillä välin salakavalasti lintsailemaan kulmissa ja yrittää muutenkin päästä mahdollisimman helpolla. Skarppi ja määrätietoinen ratsastaja saa kuitenkin suhteellisen pienellä vaivalla loihdittua Vanista parhaat puolet esiin. Näistä erinomaisista puolista yksi on pehmeät, lennokkaat ja matkaavoittavat askellajit; erityisesti laukka on isoa ja pyörivää, kiitos laukkurigeenien. Painotuslajissaan kouluratsastuksessa tamman oppimis- ja keskittymiskyky ovat huippuluokkaa, minkä vuoksi se onkin ollut mahdollista kouluttaa aina vaativa A -tasolle asti. Vaihteluna ainaisiin koulutreeneihin tamman kanssa hypätään melko paljon niin kentällä kuin maastossakin. Vani ylittääkin esteitä sangen mielellään, vaikka ajoittain innostus tuntuu paikkaavan puuttuvaa osaamista. Esteillä tamman parhaita puolia on sen kyky arvioida oikea ponnistuskohta miltei kokonaan ilman ratsastajan avustusta. Tammaa lisää kehuakseni täytyy vielä mainita, että sen keskittyminen pysyy hyvin kasassa paitsi kotona, myös kilpailupaikalla. Vaikka Vani loistaa kouluratsuna ja nauttii myös hyppäämisestä, niin laukkaaminen maastossa tuntuu kuitenkin olevan ihan se ykkösjuttu.
Pear Vanillaa voi syystäkin kutsua meidän tallin isoksi kiltiksi jätiksi. Sympaattisesta ja hyväntuulisesta tammasta on vaikea olla pitämättä. Tämä pätee niin ihmisiin kuin lajitovereihin; Vani sopeutuu helposti laumaan kuin laumaan, sillä se osaa sopivissa määrin mielistellä hierarkian ylimpiä alistumatta kuitenkaan ihan kaikkien pomputeltavaksi. Muidenkaan tallieläinten seuraa täykkäri ei pistä yhtään pahakseen, itse asiassa se tuntuu ystävystyneen tallikissamme Rinan kanssa. Niin ikään eläinlääkärimme kanssa tamma on aina tullut poikkeuksellisen hyvin juttuun, oli kyse sitten rutiinitarkastuksesta, rokotuksesta tai hampaiden raspaamisesta.
Vanin hakeminen tarhasta tai laitumelta käy kuin elokuvissa konsanaan: ei tarvitse kuin vislata kertaalleen ja jo on äärimmäisen ihmisrakas täysiverinen portilla norkoilemassa. Talutettaessa veikeä punarautias laahustaa mieluiten pää alhaalla, hyvän matkaa taluttajansa jäljessä kuin mikäkin lehmä. Pysähtelyä tai vaikeaksi heittäytymistä tamma ei harrasta, se vain tykkää kulkea matkan ulkoa talliin hieman verkkaisemmassa temmossa ja katsella kenties uteliaana ympärilleen. Vani onkin kaikin puolin hevosmaailman rennonletkeä Bob Marley, joka pahastuu oikeastaan vain, jos ruoka-aika myöhästyy minuutillakaan. Ratsuna tamma on kärsivällinen ja hyvätapainen, mutta kyllä siitä ruutiakin löytyy ajoittain! Itse asiassa tamma osaa olla toisinaan hieman omapäinenkin kaveri, joka muistaa aina yrittää sopivissa määrin venyttää rajojaan. Napakka ratsastaja saa sen kyllä alta aikayksikön karistamaan mielestään haaveet minkäänlaisesta ilkikurisuudesta tai keppostelusta treenijakson aikana.
Päivästä toiseen Vanin karsinan ovella suorastaan jonottaa liuta toiveikkaita tallityttöjä, jotka enemmän kuin mielellään harjailisivat ja paijaisivat tätä ihanaa höppänää. Nimikkohoitajaa Vanilla ei ole, mikä passaa tammalle mitä parhaiten - pääseehän näin ollen paljon useampi antamaan sille huomiota. Kaiken kaikkiaan täykkäri onkin tallin oma nallekarhu, joka tuntuu kärsivän kroonisesta halipulasta. Vani todellakin rakastaa huomion keskipisteenä paistattelua, rapsuttelua ja ennen kaikkea namipaloja! Vaikka tammalla säkäkorkeutta riittää, voi sen karsinaan huolettaa laittaa vähän kokemattomammankin hevostelijan. Kavionsa Vani nostaa yleensä oikein nätisti, mutta kärsiessään huomionpuutteesta se saattaa toisinaan vähän jekkuilla ja olla niin kuin ei yhtään ymmärtäisi, mitä hoitaja haluaisi sen tekevän. Satulointi sujuu muuten ongelmitta, mutta mahavyötä kiristettäessä tamma on ottanut tavakseen pullistella. Suitsien laitto sitä vastoin on äärimmäisen helppoa: lähes aina Vani avaa auliisti suunsa ihan itse kuolaimen laittoa varten. Myöskään pesukarsinaan meno ei ole koskaan tuottanut ongelmia. Kun tamma on saatu suittua hienoksi ja on aika lähteä vaikkapa kisoihin tai eläinlääkäriä moikkaamaan, tapahtuukin traileria kohti astellessa kummia. Kuljetusvaunuun tepastelu on nimittäin tämän kaverin mielestä yhä edelleen äärimmäisen jännittävää, ja tämän jännityksen poistoon riittää ainoastaan kuljetusvaunun perukoille viskattu muhkea heinäkasa.
Ratsuna Vani on varsin miellyttävä ja yleisesti ottaen helppokin tapaus - ainakin vähän jo kokeneemmille ratsastajille. Tamman selässä aika ei käy pitkäksi, sillä se tarvitsee koko ajan jotain tekemistä. Vani huomaa heti, jos ratsastaja ei ole täysillä hommassa mukana, ja herättää tämän auliisti jollakin "hauskalla" tempulla kuten parilla riemukkaalla pukilla. Vaihtoehtoisesti tamma antaa ratsastajansa jatkaa nokosiaan ja tyytyy sillä välin salakavalasti lintsailemaan kulmissa ja yrittää muutenkin päästä mahdollisimman helpolla. Skarppi ja määrätietoinen ratsastaja saa kuitenkin suhteellisen pienellä vaivalla loihdittua Vanista parhaat puolet esiin. Näistä erinomaisista puolista yksi on pehmeät, lennokkaat ja matkaavoittavat askellajit; erityisesti laukka on isoa ja pyörivää, kiitos laukkurigeenien. Painotuslajissaan kouluratsastuksessa tamman oppimis- ja keskittymiskyky ovat huippuluokkaa, minkä vuoksi se onkin ollut mahdollista kouluttaa aina vaativa A -tasolle asti. Vaihteluna ainaisiin koulutreeneihin tamman kanssa hypätään melko paljon niin kentällä kuin maastossakin. Vani ylittääkin esteitä sangen mielellään, vaikka ajoittain innostus tuntuu paikkaavan puuttuvaa osaamista. Esteillä tamman parhaita puolia on sen kyky arvioida oikea ponnistuskohta miltei kokonaan ilman ratsastajan avustusta. Tammaa lisää kehuakseni täytyy vielä mainita, että sen keskittyminen pysyy hyvin kasassa paitsi kotona, myös kilpailupaikalla. Vaikka Vani loistaa kouluratsuna ja nauttii myös hyppäämisestä, niin laukkaaminen maastossa tuntuu kuitenkin olevan ihan se ykkösjuttu.
| i. Pear Taste xx | ii. Takemypearsaway xx | iii. Takemybreathaway xx |
| iie. Pearl Necklace xx | ||
| ie. Tanya II xx | iei. Admiral Gray xx | |
| iee. Tonya xx | ||
| e. Vanilla Dream xx | ei. Hopeless Dreams xx | eii. Hopeful Mike xx |
| eie. Lakefield Maybell xx | ||
| ee. Vantastica xx | eei. Kid Vanity xx | |
| eee. Anastazia xx |
i. Komea ja luonteeltaan sangen miellyttävä rautias Pear Taste xx kilpaili nuorella iällä parin vuoden ajan laukkahevosena. Nopeus ei tällä englantilaisella täysiverisellä kuitenkaan ollut ihan sitä luokkaa, että sillä olisi laukkakilpoja voitettu. Tämä oli kasvattaja-omistaja Michael Keysille tietenkin pettymys, vaikka laukkauran mahdollinen epäonnistuminen olikin ollut tiedossa jo ennen oriin syntymää. "Pear" nimittäin sattuu olemaan vahinkovarsa, jonka isä kyllä on ihan mukavasti pärjännyt laukkaratsu, mutta emä sitä vastoin rauhallisemmanpuoleinen täykkäritamma, joka toimi lähinnä perheen tyttären harrasteratsuna ja kilpaili jokusen startin kouluratsastuksessa tasolla helppo A-vaativa B sijoittuenkin muutaman kerran. Onneksi Keys osasi ottaa huomioon, että Pear Tasten emä oli kuitenkin saanut ne muutaman sijoitusta koulusta; sen pohjalta hän päätti kouluttaa Pearinkin kouluratsuksi ja myydä sitten eteenpäin jollekin piirimestaruustason koulujunnulle. Mieli kuitenkin muuttui, kun Pear osoitti lahjakkuutensa voittamalla ensimmäisen helppo A -luokkansa hienoin pistein ja sen jälkeen sijoittumalla jokaisessa kymmenessä koulukisassa, johon se oli ilmoitettu. Säkäkorkeudeltaan 165-senttinen ori asuu edelleen kotitilallaan McAlister Farmilla itäisessä Britanniassa ja nauttii nykyään ansaituista eläkepäivistä lukuisien arvokisasijoitusten jälkeen. Hyvärakenteinen ori on myös kantakirjattu II-palkinnolla 5-vuotiaana kotimaassaan Iso-Britanniassa (evm). Jalostukseen Keys on käyttänyt Pear Tastea harkitusti; oriilla on kaikkiaan seitsemän jälkeläistä (oriita 4 ja tammoja 3), joista kaikki ovat jatkaneet enemmän tai vähemmän koulukenttien valloitusta isänsä kavionjäljissä.
ii. Takemypearsaway xx ehti luoda varsin kelvollisen laukkauran jockey Charlie Nevisin ratsastamana ennen kuin se piti lopettaa vaikean jännevamman vuoksi vain 12-vuotiaana. "Saway" oli yksi omistajansa Michael Keysin tärkeimpiä silmäteriä, ja hän otti oriista luopumisen hyvin raskaasti siitä huolimatta, että komea täysiverinen osasi olla varsinainen maavaiva. Voimakastemperamenttinen ja luonteeltaan toisinaan varsin arvaamaton tummanpunarautias oli monen hevosenhoitajan kauhu, mutta menohaluja ja sisua sillä kyllä piisasi! Ori oli peräisin arvostetusta laukkaratsuja kasvattavasta Glendale Acresista, ja niin Sawayn isä kuin emäkin ovat näyttäneet potentiaalinsa laukkureina. Hankala luonne hillitsi tammanomistajia, mutta kuusi tammanomistajaa uskaltautui astuttamaan hevosensa Sawaylla. Se todellakin kannatti, sillä ori periytti näyttävän ulkomuodon lisäksi upeita liikkeitä ja osaan jälkeläisistään myös räjähtävää vauhtiaan. Täysiveristä ei viety kantakirjaustilaisuuteen, mutta niissä parissa näyttelyssä, joissa näyttävän 170 cm korkean oriin kanssa ehdittiin käydä, se korjasi poikkeuksetta ruusukkeet kotiin.
iii. Komea ja kookas (172 cm korkea) ori Takemybreathaway xx oli kotitilansa Glendale Acresin ehdoton ylpeys siitä lähtien, kun tilan omistaja William Smith löysi punarautiaan täysiverisen huutokaupasta sen ollessa kolmen vuoden ikäinen. Oriin kasvattanut Fairfield Farm joutui pakkohuutokauppaamaan miltei kaikki hevosensa välttyäkseen vararikolta, ja "Ethan" lähti ensimmäisten joukossa, sillä kasvattaja Eric Peterson ei liiemmin uskonut sen mahdollisuuksiin menestyä. Ori oli kyllä peräisin ihan kelvollisesta laukkurisuvusta, mutta oli itse vaikuttanut 2-vuotiaana laiskalta ja jähmeältä. Tavalla tai toisella uuden kotitilan omistaja sai koulittua oriista esiin varsin vakuuttavan juoksijan, jonka voittosumma uran loppuessa oli yli 1 500 000 £ (evm). Raamikas ori myös kantakirjattiin II-palkinnolla ollessaan 10-vuotias (evm). Luonteeltaan Ethan oli orimainen mutta kuitenkin hallittavissa, ja näyttävyytensä ja saavutustensa ansiosta ehti saada jälkikasvua 77 täysiverisen ja 2 angloarabin verran ennen menehtymistään vanhuuteen kunnioitettavassa 32 vuoden iässä.
iie. Kimo Pearl Necklace xx oli fiksu mutta varsin omapäinen ja temperamenttinen täysiverinen arvostetusta laukkasuvusta. "Pearls" syntyi ja vietti koko elämänsä Glendale Acresissa omistajan silmäteränä. 165 cm korkean tamman kanssa startattiin säästeliäästi, mutta jokaisessa lähdössään se ylsi rahasijoille. Pearls siirtyi laukkaradoilta siitostammaksi vain kahdeksan vuoden iässä. Varsomisten ohessa hyvärakenteinen tamma myös kantakirjattiin hyvin pistein II-palkinnolla (evm). Ennen eläkkeelle siirtymistä tamma sai 7 jälkeläistä. Se lopetettiin kavio-ongelmien takia 24 vuoden ikäisenä.
ie. Kun Keysin perheen pikkuprinsessa Amelie alkoi varhaisteini-iässä vinkua ensimmäistä omaa pullapalleroheppaa, asia ratkaistiin kuten maineikkaita kilpahevosia kasvattavalta ja valmentavalta hevostilalta saattoi odottaa; tyttärelle rahdattiin oma halittava pusittava täysiveritamma Tanya II xx aina Saksasta saakka. Isä Michael Keys osti kyseisen tamman vähän myös sitä silmällä pitäen, että se oli peräisin hyvästä suvusta, johon oli miksattu laukka- ja kouluhevosia sopivassa suhteessa. Säkäkorkeudeltaan 162-senttinen "Tanya" paljastui kuitenkin laiskanpulskeaksi, hieman (...) yksinkertaiseksi otukseksi, jonka päähän eivät opetetut asiat tuntuneet uppoavan kuin korkeintaan hetkeksi. Tästä huolimatta Amelie kolusi sen kanssa läpi muutamat kouluratsastuskilpailut luokissa helppo A/vaativa B. Tamma nappasikin niistä yhden kakkos- ja kaksi kolmossijaa, mikä oli huomattavasti enemmän, kuin mitä kukaan siltä osasi odottaa. Luonteeltaan punaruunikko oli aina ollut mitä lempein, ja sitä rapsuttelivat pienimmätkin tallitytöt mieluusti aina, kun ratsustaan turhantärkeän Amelien silmä vältti. Nykyään tamma on jo eläkkeellä, eikä sillä ole Pear Tasten lisäksi muita jälkeläisiä.
iei. Kimon värinsä mukaan nimetty Admiral Gray xx oli hyvin menestynyt ja Britanniassa varsin tunnettu laukkahevonen. Pitkän uran päättyessä oriin voittosumma hipoi miljoonaa puntaa ja kansalliset ennätykset oli laitettu uusiksi moneen kertaan. Komearaaminen säkäkorkeudeltaan 170-senttinen täysiverinen oli syystäkin tammanomistajien suosiossa. "Gary" oli paitsi ansioitunut laukkahevonen, myös selväjärkinen ja temperamentiltaan oriiksi varsin tasainen. Oriin jalostuskäyttö alkoi synnyinmaassa Britanniassa oriin vielä kilpaillessa, ja jatkui vieläkin menestyksekkäämpänä, kun ori myytiin kisaeläkepäivien ja siitosoriin elämän viettoon Saksaan Hampurin liepeille. II-palkinnolla kantakirjatun (evm) oriin jälkeläislistalla on kunnioitettavat 237 hevosta.
iee. Tonya xx oli rakenteensa ja saavutustensa puolesta melko vaatimaton tamma, jolla oli kuitenkin mitä parhain luonne. Punaruunikko täysiverinen oli kouluratsastuspainotteinen, ja sen kanssa kilpailtiinkin jonkin verran vaativa B -tason luokissa kohtalaisella menestyksellä. Voittoja "Tonya" ei viiden vuoden mittaisen kilparatsun uransa aikana saavuttanut montaakaan kappaletta, mutta muita palkintosijoituksia jonkin verran enemmän. Tamma vietiin kantakirjaustilaisuuteen kotimaassaan Saksassa kasvattajan toivomuksesta, ja sieltä tamma nappasi oikeastaan melko odotetun III-palkinnon (evm). Tonyaa ei käytetty siitokseen niinkään sen meriittien vaan miellyttävän, varman ja pelottoman persoonansa ansiosta. Tamma jätti jälkeensä kaiken kaikkiaan viisi varsaa.
e. 165 cm korkea punarautias Vanilla Dream xx on näyttävä tamma niin ulkomuodoltaan kuin myös räiskähtelevältä luonteeltaan. Temperamenttinen englannintäysiverinen on lähtöisin monipuolisesta suvusta, josta löytyy niin kovan tason kenttäratsuja kuin muutama laukkahevonenkin. Sukutaulun perinteitä noudattaen myös "Vanilla" koulutettiin kenttäratsuksi. Tämä olikin varmasti oikea valinta, sillä tamma on sittemmin päässyt lajissaan kansalliselle huipputasolle saakka. Peloton tamma hyppää varmasti ja itseensä luottaen 140 cm ratana ja 120 cm maastossa, vaikka tyyli ei ehkä ihan se kaikkein oppikirjamaisin olekaan. Kouluratsastus on täysiverisen mielestä selkeästi pitkäveteistä, mutta päättäväisen ja osaavan ratsastajan kanssa tässäkin lajissa on pärjätty aina vaativa A -tasolla asti. Luonteeltaan Vanilla ei kenties ole se kaikkein miellyttävin kaveri (etenkään lajitovereitaan kohtaan), mutta kuten sanottua, määrätietoisen ratsastajan kanssa se on saavuttanut huikeita tuloksia. Brightonin liepeillä tunnetulta Berrytale's -hevostilalta lähtöisin oleva tamma myytiin kolmivuotiaana Emily Whiten talliin Norwichin lähialueelle, jossa se tätä nykyä viettää eläkepäiviään ja jonka kanssa hypätään enää ainoastaan mielen virkistykseksi. Vanilla on toiminut jalostustammana viimeiset seitsemän vuotta, ja jälkeläisiä sillä on Pear Vanillan lisäksi viisi kappaletta.
ei. Hopeless Dreams xx oli niin ulkomuodoltaan kuin luonteeltaankin upea täysiverinen, joka asui koko elämänsä synnyintilallaan Birminghamin liepeillä. 169-senttisen kimon oriin erinomaista rakennetta arvostettiin kantakirjaustilaisuudessa (oriin ollessa seitsenvuotias) I-palkinnolle saakka (evm). "Dreamy" oli muutenkin varsinainen näyttelytähti; huomionkipeä ori suorastaan rakasti saadessaan esiintyä ja saavutti kymmenvuotiaana kotimaassaan Iso-Britanniassa Grand Champion -arvonimen (evm). Alunperin, täysiverisen ollessa viisi-kuusivuotias kasvattaja-omistaja Andrea McLeeve kilpaili oriin kanssa kenttäratsastuksen helpoissa luokissa, mutta tämä ura jäi tähdenlennoksi. Viidestä kilpailustaan Dreamy toki sai saalikseen yhden kolmossijan, mutta se oli esteillä liian hidas ja kömpelö ja oli tämän tästä telomassa itseään kaiken maailman suojavarusteista huolimatta. Näin ollen McLeeve katsoi parhaaksi säästää hevostaan enemmiltä telomisilta, jotta se pystyisi jatkamaan menestyksekästä uraansa näyttelymaailmassa. Tämä oli ehkä hyvä päätös, sillä niin upea kuin ori ulkomuodollisesti olikin, ei se ratsuna ollut kovin kummoinen. Kouluratsuksi Dreamy taipui vaatimattomasti helppo A -tasolle asti, ja sen koulutustaso rataesteillä on merkitty sataan senttimetriin. Luonteeltaan Dreamy oli kuitenkin aivan ihana, vaikka toki orimainen puolikin siitä ajoittain löytyi. Selväpäinen ja fiksu, kunnioitettavassa 31 vuoden iässä kuollut ori jätti jälkeensä huimat 56 jälkeläistä (joista tosin ainoastaan Vanin voi tavata virtuaalimaailmassa).
eii. Kimo Hopeful Mike xx oli hyväntuulinen ja sympaattinen täysiverinen, joskin ratsastettaessa melko työläs alituisen häsläämisen ja keskittymiskyvyn puutteen vuoksi. Täysiverinen oli alkujaan kotoisin Sveitsistä, mutta myytiin Iso-Britanniaan viiden vuoden ikäisenä. Oriin kanssa käytiin muodon vuoksi näyttäytymässä sekalaisissa este-, koulu- ja kenttäkisoissa kohtalaisella menestyksellä. "Mickey" siirtyi täyspäiväiseen jalostuskäyttöön jo 10-vuotiaana hyvien sukulinjojensa turvin. Säkäkorkeudeltaan 168 cm korkea ori ehtikin saada 29-vuotisen elämänsä aikana kunnioitettavat 112 jälkeläistä.
eie. Rautias Lakefield Maybell xx oli pikemminkin näyttelytähti kuin kisasuorittaja. 166 cm korkea tamma oli virallisesti kenttäratsastuspainotteinen, mutta ratsastuskisoja huomattavasti enemmän sen kohdalla panostettiin showmenestykseen. Ihan hyvin "Belle" nappasi sijoituksia niin kenttä- kuin estekisoistakin, mutta näyttelykehissä se suorastaan häikäisi! Erinomaisesta rakenteesta osoituksena tamma pokkasi nimiinsä I-palkinnon kantakirjaustilaisuudesta (evm) sekä Grand Champion- ja National Champion -arvonimet (evm). Siitostammana Belle toimi maltillisesti jättäen jälkeensä ainoastaan kolme jälkeläistä. Tamma lopetettiin kavio-ongelmien vuoksi 22 vuoden iässä.
ee. Italiasta Berrytale's -tilalle Iso-Britanniaan rahdattu Vantastica xx on rakenteellisesti virheetön, 167 cm korkea tummanpunarautias, joskin tamman äkeässä ja äkkipikaisessa luonteessa on paljonkin parantamisen varaa. Hoitajien kauhu "Vanta" muuntuu osaavan ja napakan ratsastajan käsissä kerrassaan upeaksi CIC1-tason kenttähevoseksi (evm), jonka suorituksista ei vauhtia ja lennokkuutta puutu - sitä vastoin hätäjarru tuntuu puuttuvan tämän hevosen varustelusta tyystin. Tamma on aina ollut lahjakas erityisesti esteillä, mutta myös kouluosuudet on aina saatu hoidettua tyylillä alta pois. Näyttelyt ovat täykkärin mielestä aina olleet varsin ikävystyttävää ajanvietettä, joissa ei edes oikein malttaisi käyttäytyä kunnolla. Tästä huolimatta Vanta on kiikutettu aikanaan kantakirjaustilaisuuteen, josta se poistui kunnioitettava I-palkinto mukanaan (evm). Kun tamman meriittilistaa tutkii (tai edes vilkaisee nopeasti), ei liene ihme, että se on ollut kisauransa jälkeen ahkerasti siitoskäytössä. Ennen eläkepäivien viettoon siirtymistä Vantastica xx jätti jälkeensä peräti seitsemän jälkeläistä, joihin kaikkiin se periytti kipakkaa luonnetta ja huimaa kenttäpotentiaalia.
eei. Britanniassa syntynyt ja 5-vuotiaana Italiaan myyty Kid Vanity xx oli hyvärakenteinen mutta melko pahansisuinen täysiverinen. Siitä kaavailtiin suvun meriittejä kumarrellen laukkaratsua, mutta oriista kuoriutuikin kapasiteetikas ja menestyvä kansainvälisen tason esteratsu. Sen tapa hypätä ja arvioida oikea onnistuspaikka olivat vertaansa vailla. Tummanrautias ori kantakirjattiin I-palkinnolla (evm) sen ollessa 8-vuotias. Ori lopetettiin toistuvien suolistotulehdusten vuoksi 20-vuotiaana, ja sitä ennen se ehti jättää jälkeensä huimat 198 varsaa.
eee. Säkäkorkeudeltaan 166 cm korkea punarautias Anastazia xx asui koko 31-vuotisen elämänsä synnyintilallaan Italian Castelsardossa kasvattaja-omistajansa Adamo Martellon kisakaverina. Kenttäratsastuspainotus sopi erinomaisesti "Stazialle", joka oli paitsi vauhdikas ja peloton hyppääjä (ratana tamman taso oli 140 cm luokkaa, maastossa 120 cm) myös selväpäinen ja fiksu kouluhevonen (tasona vaativa B). Tamma kantakirjattiin II-palkinnolla (evm), sekä saavutti näyttelykehistä Champion-tittelin (evm). Kaunisrakenteinen täysiverinen siirtyi kilpailu-uralta kokonaan jalostustammaksi 15-vuotiaana, ja sai yhteensä neljä varsaa. Anastazian jälkeläiset kiinnostivat suuresti kilparatsastajia ympäri maailmaa, ja niistä jokainen varattiin uuteen kotiin jo hyvä ettei ennen syntymää.
ii. Takemypearsaway xx ehti luoda varsin kelvollisen laukkauran jockey Charlie Nevisin ratsastamana ennen kuin se piti lopettaa vaikean jännevamman vuoksi vain 12-vuotiaana. "Saway" oli yksi omistajansa Michael Keysin tärkeimpiä silmäteriä, ja hän otti oriista luopumisen hyvin raskaasti siitä huolimatta, että komea täysiverinen osasi olla varsinainen maavaiva. Voimakastemperamenttinen ja luonteeltaan toisinaan varsin arvaamaton tummanpunarautias oli monen hevosenhoitajan kauhu, mutta menohaluja ja sisua sillä kyllä piisasi! Ori oli peräisin arvostetusta laukkaratsuja kasvattavasta Glendale Acresista, ja niin Sawayn isä kuin emäkin ovat näyttäneet potentiaalinsa laukkureina. Hankala luonne hillitsi tammanomistajia, mutta kuusi tammanomistajaa uskaltautui astuttamaan hevosensa Sawaylla. Se todellakin kannatti, sillä ori periytti näyttävän ulkomuodon lisäksi upeita liikkeitä ja osaan jälkeläisistään myös räjähtävää vauhtiaan. Täysiveristä ei viety kantakirjaustilaisuuteen, mutta niissä parissa näyttelyssä, joissa näyttävän 170 cm korkean oriin kanssa ehdittiin käydä, se korjasi poikkeuksetta ruusukkeet kotiin.
iii. Komea ja kookas (172 cm korkea) ori Takemybreathaway xx oli kotitilansa Glendale Acresin ehdoton ylpeys siitä lähtien, kun tilan omistaja William Smith löysi punarautiaan täysiverisen huutokaupasta sen ollessa kolmen vuoden ikäinen. Oriin kasvattanut Fairfield Farm joutui pakkohuutokauppaamaan miltei kaikki hevosensa välttyäkseen vararikolta, ja "Ethan" lähti ensimmäisten joukossa, sillä kasvattaja Eric Peterson ei liiemmin uskonut sen mahdollisuuksiin menestyä. Ori oli kyllä peräisin ihan kelvollisesta laukkurisuvusta, mutta oli itse vaikuttanut 2-vuotiaana laiskalta ja jähmeältä. Tavalla tai toisella uuden kotitilan omistaja sai koulittua oriista esiin varsin vakuuttavan juoksijan, jonka voittosumma uran loppuessa oli yli 1 500 000 £ (evm). Raamikas ori myös kantakirjattiin II-palkinnolla ollessaan 10-vuotias (evm). Luonteeltaan Ethan oli orimainen mutta kuitenkin hallittavissa, ja näyttävyytensä ja saavutustensa ansiosta ehti saada jälkikasvua 77 täysiverisen ja 2 angloarabin verran ennen menehtymistään vanhuuteen kunnioitettavassa 32 vuoden iässä.
iie. Kimo Pearl Necklace xx oli fiksu mutta varsin omapäinen ja temperamenttinen täysiverinen arvostetusta laukkasuvusta. "Pearls" syntyi ja vietti koko elämänsä Glendale Acresissa omistajan silmäteränä. 165 cm korkean tamman kanssa startattiin säästeliäästi, mutta jokaisessa lähdössään se ylsi rahasijoille. Pearls siirtyi laukkaradoilta siitostammaksi vain kahdeksan vuoden iässä. Varsomisten ohessa hyvärakenteinen tamma myös kantakirjattiin hyvin pistein II-palkinnolla (evm). Ennen eläkkeelle siirtymistä tamma sai 7 jälkeläistä. Se lopetettiin kavio-ongelmien takia 24 vuoden ikäisenä.
ie. Kun Keysin perheen pikkuprinsessa Amelie alkoi varhaisteini-iässä vinkua ensimmäistä omaa pullapalleroheppaa, asia ratkaistiin kuten maineikkaita kilpahevosia kasvattavalta ja valmentavalta hevostilalta saattoi odottaa; tyttärelle rahdattiin oma halittava pusittava täysiveritamma Tanya II xx aina Saksasta saakka. Isä Michael Keys osti kyseisen tamman vähän myös sitä silmällä pitäen, että se oli peräisin hyvästä suvusta, johon oli miksattu laukka- ja kouluhevosia sopivassa suhteessa. Säkäkorkeudeltaan 162-senttinen "Tanya" paljastui kuitenkin laiskanpulskeaksi, hieman (...) yksinkertaiseksi otukseksi, jonka päähän eivät opetetut asiat tuntuneet uppoavan kuin korkeintaan hetkeksi. Tästä huolimatta Amelie kolusi sen kanssa läpi muutamat kouluratsastuskilpailut luokissa helppo A/vaativa B. Tamma nappasikin niistä yhden kakkos- ja kaksi kolmossijaa, mikä oli huomattavasti enemmän, kuin mitä kukaan siltä osasi odottaa. Luonteeltaan punaruunikko oli aina ollut mitä lempein, ja sitä rapsuttelivat pienimmätkin tallitytöt mieluusti aina, kun ratsustaan turhantärkeän Amelien silmä vältti. Nykyään tamma on jo eläkkeellä, eikä sillä ole Pear Tasten lisäksi muita jälkeläisiä.
iei. Kimon värinsä mukaan nimetty Admiral Gray xx oli hyvin menestynyt ja Britanniassa varsin tunnettu laukkahevonen. Pitkän uran päättyessä oriin voittosumma hipoi miljoonaa puntaa ja kansalliset ennätykset oli laitettu uusiksi moneen kertaan. Komearaaminen säkäkorkeudeltaan 170-senttinen täysiverinen oli syystäkin tammanomistajien suosiossa. "Gary" oli paitsi ansioitunut laukkahevonen, myös selväjärkinen ja temperamentiltaan oriiksi varsin tasainen. Oriin jalostuskäyttö alkoi synnyinmaassa Britanniassa oriin vielä kilpaillessa, ja jatkui vieläkin menestyksekkäämpänä, kun ori myytiin kisaeläkepäivien ja siitosoriin elämän viettoon Saksaan Hampurin liepeille. II-palkinnolla kantakirjatun (evm) oriin jälkeläislistalla on kunnioitettavat 237 hevosta.
iee. Tonya xx oli rakenteensa ja saavutustensa puolesta melko vaatimaton tamma, jolla oli kuitenkin mitä parhain luonne. Punaruunikko täysiverinen oli kouluratsastuspainotteinen, ja sen kanssa kilpailtiinkin jonkin verran vaativa B -tason luokissa kohtalaisella menestyksellä. Voittoja "Tonya" ei viiden vuoden mittaisen kilparatsun uransa aikana saavuttanut montaakaan kappaletta, mutta muita palkintosijoituksia jonkin verran enemmän. Tamma vietiin kantakirjaustilaisuuteen kotimaassaan Saksassa kasvattajan toivomuksesta, ja sieltä tamma nappasi oikeastaan melko odotetun III-palkinnon (evm). Tonyaa ei käytetty siitokseen niinkään sen meriittien vaan miellyttävän, varman ja pelottoman persoonansa ansiosta. Tamma jätti jälkeensä kaiken kaikkiaan viisi varsaa.
e. 165 cm korkea punarautias Vanilla Dream xx on näyttävä tamma niin ulkomuodoltaan kuin myös räiskähtelevältä luonteeltaan. Temperamenttinen englannintäysiverinen on lähtöisin monipuolisesta suvusta, josta löytyy niin kovan tason kenttäratsuja kuin muutama laukkahevonenkin. Sukutaulun perinteitä noudattaen myös "Vanilla" koulutettiin kenttäratsuksi. Tämä olikin varmasti oikea valinta, sillä tamma on sittemmin päässyt lajissaan kansalliselle huipputasolle saakka. Peloton tamma hyppää varmasti ja itseensä luottaen 140 cm ratana ja 120 cm maastossa, vaikka tyyli ei ehkä ihan se kaikkein oppikirjamaisin olekaan. Kouluratsastus on täysiverisen mielestä selkeästi pitkäveteistä, mutta päättäväisen ja osaavan ratsastajan kanssa tässäkin lajissa on pärjätty aina vaativa A -tasolla asti. Luonteeltaan Vanilla ei kenties ole se kaikkein miellyttävin kaveri (etenkään lajitovereitaan kohtaan), mutta kuten sanottua, määrätietoisen ratsastajan kanssa se on saavuttanut huikeita tuloksia. Brightonin liepeillä tunnetulta Berrytale's -hevostilalta lähtöisin oleva tamma myytiin kolmivuotiaana Emily Whiten talliin Norwichin lähialueelle, jossa se tätä nykyä viettää eläkepäiviään ja jonka kanssa hypätään enää ainoastaan mielen virkistykseksi. Vanilla on toiminut jalostustammana viimeiset seitsemän vuotta, ja jälkeläisiä sillä on Pear Vanillan lisäksi viisi kappaletta.
ei. Hopeless Dreams xx oli niin ulkomuodoltaan kuin luonteeltaankin upea täysiverinen, joka asui koko elämänsä synnyintilallaan Birminghamin liepeillä. 169-senttisen kimon oriin erinomaista rakennetta arvostettiin kantakirjaustilaisuudessa (oriin ollessa seitsenvuotias) I-palkinnolle saakka (evm). "Dreamy" oli muutenkin varsinainen näyttelytähti; huomionkipeä ori suorastaan rakasti saadessaan esiintyä ja saavutti kymmenvuotiaana kotimaassaan Iso-Britanniassa Grand Champion -arvonimen (evm). Alunperin, täysiverisen ollessa viisi-kuusivuotias kasvattaja-omistaja Andrea McLeeve kilpaili oriin kanssa kenttäratsastuksen helpoissa luokissa, mutta tämä ura jäi tähdenlennoksi. Viidestä kilpailustaan Dreamy toki sai saalikseen yhden kolmossijan, mutta se oli esteillä liian hidas ja kömpelö ja oli tämän tästä telomassa itseään kaiken maailman suojavarusteista huolimatta. Näin ollen McLeeve katsoi parhaaksi säästää hevostaan enemmiltä telomisilta, jotta se pystyisi jatkamaan menestyksekästä uraansa näyttelymaailmassa. Tämä oli ehkä hyvä päätös, sillä niin upea kuin ori ulkomuodollisesti olikin, ei se ratsuna ollut kovin kummoinen. Kouluratsuksi Dreamy taipui vaatimattomasti helppo A -tasolle asti, ja sen koulutustaso rataesteillä on merkitty sataan senttimetriin. Luonteeltaan Dreamy oli kuitenkin aivan ihana, vaikka toki orimainen puolikin siitä ajoittain löytyi. Selväpäinen ja fiksu, kunnioitettavassa 31 vuoden iässä kuollut ori jätti jälkeensä huimat 56 jälkeläistä (joista tosin ainoastaan Vanin voi tavata virtuaalimaailmassa).
eii. Kimo Hopeful Mike xx oli hyväntuulinen ja sympaattinen täysiverinen, joskin ratsastettaessa melko työläs alituisen häsläämisen ja keskittymiskyvyn puutteen vuoksi. Täysiverinen oli alkujaan kotoisin Sveitsistä, mutta myytiin Iso-Britanniaan viiden vuoden ikäisenä. Oriin kanssa käytiin muodon vuoksi näyttäytymässä sekalaisissa este-, koulu- ja kenttäkisoissa kohtalaisella menestyksellä. "Mickey" siirtyi täyspäiväiseen jalostuskäyttöön jo 10-vuotiaana hyvien sukulinjojensa turvin. Säkäkorkeudeltaan 168 cm korkea ori ehtikin saada 29-vuotisen elämänsä aikana kunnioitettavat 112 jälkeläistä.
eie. Rautias Lakefield Maybell xx oli pikemminkin näyttelytähti kuin kisasuorittaja. 166 cm korkea tamma oli virallisesti kenttäratsastuspainotteinen, mutta ratsastuskisoja huomattavasti enemmän sen kohdalla panostettiin showmenestykseen. Ihan hyvin "Belle" nappasi sijoituksia niin kenttä- kuin estekisoistakin, mutta näyttelykehissä se suorastaan häikäisi! Erinomaisesta rakenteesta osoituksena tamma pokkasi nimiinsä I-palkinnon kantakirjaustilaisuudesta (evm) sekä Grand Champion- ja National Champion -arvonimet (evm). Siitostammana Belle toimi maltillisesti jättäen jälkeensä ainoastaan kolme jälkeläistä. Tamma lopetettiin kavio-ongelmien vuoksi 22 vuoden iässä.
ee. Italiasta Berrytale's -tilalle Iso-Britanniaan rahdattu Vantastica xx on rakenteellisesti virheetön, 167 cm korkea tummanpunarautias, joskin tamman äkeässä ja äkkipikaisessa luonteessa on paljonkin parantamisen varaa. Hoitajien kauhu "Vanta" muuntuu osaavan ja napakan ratsastajan käsissä kerrassaan upeaksi CIC1-tason kenttähevoseksi (evm), jonka suorituksista ei vauhtia ja lennokkuutta puutu - sitä vastoin hätäjarru tuntuu puuttuvan tämän hevosen varustelusta tyystin. Tamma on aina ollut lahjakas erityisesti esteillä, mutta myös kouluosuudet on aina saatu hoidettua tyylillä alta pois. Näyttelyt ovat täykkärin mielestä aina olleet varsin ikävystyttävää ajanvietettä, joissa ei edes oikein malttaisi käyttäytyä kunnolla. Tästä huolimatta Vanta on kiikutettu aikanaan kantakirjaustilaisuuteen, josta se poistui kunnioitettava I-palkinto mukanaan (evm). Kun tamman meriittilistaa tutkii (tai edes vilkaisee nopeasti), ei liene ihme, että se on ollut kisauransa jälkeen ahkerasti siitoskäytössä. Ennen eläkepäivien viettoon siirtymistä Vantastica xx jätti jälkeensä peräti seitsemän jälkeläistä, joihin kaikkiin se periytti kipakkaa luonnetta ja huimaa kenttäpotentiaalia.
eei. Britanniassa syntynyt ja 5-vuotiaana Italiaan myyty Kid Vanity xx oli hyvärakenteinen mutta melko pahansisuinen täysiverinen. Siitä kaavailtiin suvun meriittejä kumarrellen laukkaratsua, mutta oriista kuoriutuikin kapasiteetikas ja menestyvä kansainvälisen tason esteratsu. Sen tapa hypätä ja arvioida oikea onnistuspaikka olivat vertaansa vailla. Tummanrautias ori kantakirjattiin I-palkinnolla (evm) sen ollessa 8-vuotias. Ori lopetettiin toistuvien suolistotulehdusten vuoksi 20-vuotiaana, ja sitä ennen se ehti jättää jälkeensä huimat 198 varsaa.
eee. Säkäkorkeudeltaan 166 cm korkea punarautias Anastazia xx asui koko 31-vuotisen elämänsä synnyintilallaan Italian Castelsardossa kasvattaja-omistajansa Adamo Martellon kisakaverina. Kenttäratsastuspainotus sopi erinomaisesti "Stazialle", joka oli paitsi vauhdikas ja peloton hyppääjä (ratana tamman taso oli 140 cm luokkaa, maastossa 120 cm) myös selväpäinen ja fiksu kouluhevonen (tasona vaativa B). Tamma kantakirjattiin II-palkinnolla (evm), sekä saavutti näyttelykehistä Champion-tittelin (evm). Kaunisrakenteinen täysiverinen siirtyi kilpailu-uralta kokonaan jalostustammaksi 15-vuotiaana, ja sai yhteensä neljä varsaa. Anastazian jälkeläiset kiinnostivat suuresti kilparatsastajia ympäri maailmaa, ja niistä jokainen varattiin uuteen kotiin jo hyvä ettei ennen syntymää.
| |
| Päivämäärä | Kutsun osoite, paikka | Luokka | Sijoitus | 26.03.2013 | kutsu, Akileya | vaativa A | 1/50 | 02.05.2013 | kutsu, Sakasti | vaativa A | 1/30 | 06.05.2013 | kutsu, Sakasti | vaativa A | 1/30 | 07.05.2013 | kutsu, Sakasti | vaativa A | 5/30 | 22.06.2013 | kutsu, Stewart | vaativa A | 4/40 | 07.07.2013 | kutsu, Riiviöt | vaativa A | 5/50 | 09.07.2013 | kutsu, Riiviöt | vaativa A | 1/50 | 10.07.2013 | kutsu, Riiviöt | vaativa A | 6/50 | 12.07.2013 | kutsu, Riiviöt | vaativa A | 5/50 | 08.08.2013 | kutsu, Mewian Welsh | vaativa A | 4/40 | 10.08.2013 | kutsu, Sakasti | vaativa A | 6/50 | 27.10.2013 | kutsu, Demo Yozora | vaativa A | 4/39 | 20.11.2013 | kutsu, Takkuinen | vaativa B | 7/50 | 25.11.2013 | kutsu, Takkuinen | vaativa B | 4/50 | 26.11.2013 | kutsu, Takkuinen | vaativa B | 6/50 | 28.11.2013 | kutsu, Takkuinen | vaativa B | 5/50 | 06.12.2013 | kutsu, Satulinna | vaativa A | 3/40 | 19.12.2013 | kutsu, Golden League Sporthorses | vaativa A | 4/30 | 20.12.2013 | kutsu, Parodia | vaativa A | 3/40 | 13.01.2014 | kutsu, Takamaiden Suomenhevoset | vaativa A | 2/48 | 30.01.2014 | kutsu, Marike | vaativa A | 5/30 | 06.03.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa A | 4/19 | 14.03.2014 | kutsu, Odelie's Loves | vaativa B | 4/30 | 14.03.2014 | kutsu, Odelie's Loves | vaativa A | 3/30 | 15.03.2014 | kutsu, Odelie's Loves | vaativa B | 5/30 | 18.03.2014 | kutsu, Odelie's Loves | vaativa A | 4/30 | 02.04.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa A | 4/30 | 07.05.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 3/30 | 13.06.2014 | kutsu, Yemene | vaativa A | 5/39 | 17.06.2014 | kutsu, Yemene | vaativa B | 3/40 | 23.06.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 1/30 | 25.06.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 4/30 | 29.06.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa A | 4/30 | 30.06.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa A | 4/30 | 01.07.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 3/30 | 14.07.2014 | kutsu, Oakhill Event Park | vaativa A | 1/40 | 13.08.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa A | 3/28 | 14.08.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 3/30 | 15.08.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 1/30 | 16.08.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 4/30 | 18.08.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa B | 4/30 | 20.08.2014 | kutsu, Ascuns Farm | vaativa A | 4/28 | 20.08.2014 | kutsu, Kuiskeen Suomenratsut | vaativa A | 3/31 | 21.08.2014 | kutsu, Kuiskeen Suomenratsut | vaativa A | 3/31 | 21.08.2014 | kutsu, Mörkövaara | vaativa B | 6/40 | 22.08.2014 | kutsu, Mörkövaara | vaativa B | 6/40 | 24.08.2014 | kutsu, Team Räyhähenget | vaativa A | 5/31 | 24.08.2014 | kutsu, Team Räyhähenget | vaativa A | 1/31 | 25.08.2014 | kutsu, Mörkövaara | vaativa B | 3/40 | 25.08.2014 | kutsu, Mörkövaara | vaativa B | 3/40 | 27.08.2014 | kutsu, Mörkövaara | vaativa B | 2/40 | 29.08.2014 | kutsu, Mörkövaara | vaativa B | 1/40 | 03.09.2014 | kutsu, Dainty | vaativa B | 4/30 | 03.09.2014 | kutsu, Dainty | vaativa B | 5/30 | 04.09.2014 | kutsu, Dainty | vaativa B | 4/30 | 05.09.2014 | kutsu, Delmenhorst | vaativa B | 3/30 | 06.09.2014 | kutsu, Dainty | vaativa B | 3/30 | 06.09.2014 | kutsu, Delmenhorst | vaativa B | 1/30 | 07.09.2014 | kutsu, Dainty | vaativa B | 2/30 | 09.09.2014 | kutsu, Delmenhorst | vaativa B | 5/30 |
| Päivämäärä | Kutsun osoite, paikka | Luokka | Sijoitus | 22.02.2014 | kutsu, Kilpailukeskus Ginger | tutustumisluokka | 2/27 | 25.02.2014 | kutsu, Kilpailukeskus Ginger | tutustumisluokka | 1/27 | 16.03.2014 | kutsu, Valiant Warmbloods | CIC1 | 7/52 | 11.04.2014 | kutsu, Kärmeniemi | helppo | 5/30 | 13.04.2014 | kutsu, Kärmeniemi | helppo | 1/30 | 09.07.2014 | kutsu, Special Ring | CIC1 | 2/30 | 07.09.2014 | kutsu, Susiraja, tarinakilpailut | CIC1 | 1/4 | 19.01.2015 | kutsu, Petäjävaara | CIC1 | 5/30 |
| Päivämäärä | Kutsun osoite, paikka | Luokka | Sijoitus | 31.08.2014 | kutsu, Mêl Seren | 120 cm | 1/30 | 05.09.2014 | kutsu, Mêl Seren | 120 cm | 5/30 |
| Päivämäärä | Kutsun osoite, paikka | Luokka | Sijoitus | 18.08.2014 | kutsu, Thrillium | 100 cm | 3/36 | 19.08.2014 | kutsu, Thrillium | 100 cm | 2/36 |
| |
Pear Vanilla xx on jalostuskäytössä. Tammasta voi saada tilausvarsan, ja se on myös tarjolla leasingiin. Yhteydenotot sähköpostitse sofia.westerbacka(a)gmail.com. Tällä hetkellä Pear Vanillalla on 4 jälkeläistä; oriita 1 ja tammoja 3.
25.06.2014 tamma Pearcandy xx (i. Icandoit CT), om. VRL-12331
07.08.2014 tamma Raspearry x (i. TAL Rasheed), om. VRL-12331
07.09.2014 tamma Pearnille (fwb, i. Voyager), om. VRL-11675
27.01.2015 ori Unstoppable Pear xx (i. Running Wroom-Wroom), om. VRL-12331
25.06.2014 tamma Pearcandy xx (i. Icandoit CT), om. VRL-12331
07.08.2014 tamma Raspearry x (i. TAL Rasheed), om. VRL-12331
07.09.2014 tamma Pearnille (fwb, i. Voyager), om. VRL-11675
27.01.2015 ori Unstoppable Pear xx (i. Running Wroom-Wroom), om. VRL-12331
| |
13 pk-merkintää | 6 valmennusta | yhteensä 15 merkintää
23. helmikuuta 2015 - kouluvalmennus, valmentajana Siiri K.
Eilisen päivän treeni oli varsin onnistunut, joten saavuin tänäänkin hyvillä mielin valmentamaan Sofiaa ja Vania. Saapuessani Sofia oli taas ehtinyt jo aloittaa alkuverryttelyn ja tuumasi Vanin olevan tänään todella hyvä: ehkäpä eilinen treeni ja sen saamat lukuisat kehut sekä palkkiot olivat saaneet sen itsetunnon pilviin, ja tänään se oli aivan eri asenteella liikenteessä. Vani liikkui todella rennosti ja elastisesti, joten tästä oli hyvä jatkaa päivän treeniin pureutumista. Ajattelin testata kuinka ratsukko suorituu jos harjoittelemme pätkiä vaativan A:n radasta. Tottahan se oli heille tuttua hommaa useiden kisasuoritusten perusteella, mutta kertaushan on opintojen äiti ja ratsukolla näytti olevan sen verran hyvä "flow" päällä, etten nähnyt syytä miksei rataa voisi käydä lävitse.
Kun Sofia oli saanut verryteltyä Vanin kaikissa askellajeissa, päätimme harjoitella aluksi avoja sekä sulkuja käynnissä ja ravissa. Vani oli tänään varsin letkeä ja vastaanottavainen, joten pienen alkukankeuden jälkeen tamma taipui varsin hyvin koko rungostaan eikä pyrkinyt juoksemaan liikaa eteen tai himmaamaan turhaa pohkeen taakse. Vani vastasi herkästi ratsastajansa apuihin ja Sofiakin ratsasti tammaansa todella hyvin, eleettömästi sekä turhaa hevosta häiritsemättä. Sujuvien taivutusten jälkeen päätimme paneutua laukkaan sekä puolipiruetteihin. Sofia totesi heidän harjoitteleen kotona kokonaisia laukkapiruetteja mutta Vani ei vielä hallinnut niitä täydellisesti, joten priima-suoritusta en välttämättä odottanutkaan tältä kerralta. Vani kuitenkin yllätti minut positiivisesti, ja myötälaukasta tehdyt puolipiruetit onnistuivat kuin konkarilta! Laukka tietty olisi saanut olla vielä asteen kootumpaa eikä tammalla välttämättä ollut vielä tarpeeksi voimaa takasissaan jotta se suoriutuisi aivan kootusta täysipiruetista, mutten näe syytä miksei se treenin avulla siihen pystyisi. Laukka kuitenkin oli tänäänkin todella laadukasta ja Vani työskenteli mielellään.
Sofialla on erittäin hyvä istunta ja hän tuntee hevosensa läpikotaisin, joten heidän työskentelyään oli tänäänkin ilo seurata. Kun laukka rullasi hyvin ja saimme muutamat onnistuneet puolipiruetit, kokeilimme vielä ratsastaa koko ohjelman lävitse. Ehkäpä treeni oli venynyt jo vähän pitkäksi eikä Vani ehkä ollut enää parhaassa terässä, vaan lisäykset lähtivät hieman liian ronskisti eikä tempo säilynyt hyvänä. Muutoin avot sekä sulut olivat mallikkaita, laukka hyvää ja puolipiruetit onnistuneita. Treenin loppuun vielä normaali loppyverryttely pitkällä kaulalla sekä runsaasti kehuja, Vani ja Sofia tekivät myös tänään todella hyvää työtä!
22. helmikuuta 2015 - kouluvalmennus, valmentajana Siiri K.
Tämän päivän ohjelmaan kuuluisi minulle aivan uuden ratsukon valmentaminen. Sofia oli vieraillut western-tilallani ja käynyt hieman opettamassa uusia temppuja minulle ja quarter-orilleni, joten vastavuoroisesti pääsin tänään ohjaamaan häntä sekä hänen upeaa täysiveritammaansa Vania kouluratsastuksen tiimoilta. Saapuessani maneesiin löysin parivaljakon jo verryttelemästä: tervehdin Sofiaa ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset, jotta treeni saataisiin ajoissa käyntiin. Vani tuntui olevan tänään melko energinen ja verryttelyssä ei oikein malttanut odottaa Sofian apuja, vaan karkaili pidätteiltä ja reagoi pohkeeseen turhan voimakkaasti. Aloitimmekin päivän koulutreenin ihan vain perusasioilla, jotta hevonen saataisiin kunnolla avuille: paljon siirtymisiä, puolipidätteitä ja temponvaihteluja. Vani oli onneksi tänään melko yhteistyöhaluisella tuulella, joten pian se rauhoittui ja jaksoi myös odottaa ratsastajansa merkkejä eikä ryntäillyt suin päin omikseen.
Sofia kertoi Vanin olleen edellisenä päivänä melko turhauttava ratsastaa ja tuumi, että ehkä edellispäivän treeni oli ollut tammalle hieman haasteellinen. Tänään päätinkin sitten ottaa pari askelta taaksepäin ja teetättää ratsukolla niille helppoja tai helpohkoja tehtäviä, jotta molempien itseluottamus hieman nousisi eikä treenistä jäisi pahaa makua suuhun kummallekaan. Alkuverryttelyn jälkeen keskityimme aluksi raviin ja sen tahtiin: halusin Sofian ratsastavan ravia kootuksi ja "pieneksi", jossa hevonen liikkuu kunnolla takaosansa päällä. Tämä oli aluksi hieman haastavaa eikä Vani malttanut jäädä ravaamaan kootummassa asteessa, vaan tuntui välillä karkaavan alta. Sofia saikin ratsastaa tosissaan jotta saavuttaisimme sen halutun temmon, joka sieltä pienen hakemisen jälkeen löytyikin. Ravi jäi kuitenkin aavistuksen jäykäksi, joten kotiläksyksi annoin ratsukolle letkeän ja rennon ravin treenaamista ilman, että kokoamisaste kuitenkaan kärsii liikaa.
Lyhyen kävelytauon jälkeen keskityimme laukkatyöhön ja ratsukko pääsi yrittämään laukanvaihtoja. En tokikaan vaatinut useita peräkkäisiä askeleessa tehtyjä vaihtoja, vaan aloitimme ensin vaihdon joka kolmannella, sitten joka toisella ja lopuksi vielä pari pätkää niitä vaihtoja askeleessa. En kuitenkaan halunnut vaatia täydellistä suoritusta, vaan sitä että vaihdot onnistuvat puhtaasti ja ratsukolle jää hyvä mieli tekemisestä. Vanin laukka olikin todella laadukasta ja pyöreää, se rullasi hyvin ja kulki ylämäkeen. Laukkatyöskentely taisikin olla sille päivän mieluisin tehtävä, sillä tamma vaihtoi hyvin ja puhtaasti, joskin vaihdot eivät olleet vielä aivan priimat ja hevonen syöksähti aina aavistuksen sivulle vaihtaessaan. En antanut sen kuitenkaan tänään häiritä, vaan kunhan hevonen työskenteli rentona ja läpi kropastaan, olin tyytyväinen. Vani kuulemma tuntui selkäänkin todella hyvältä ja loppuun saimmekin kolme peräkkäistä vaihtoa askeleessa. Hyvää työtä! Treenin päätteeksi käskin ratsukon vielä verrytellä kunnolla eteen-alas laukassa sekä ravissa.
3. helmikuuta 2015 - XLA-I -palkinto
Tätä päiväkirjamerkintää kirjoitin maanisesti hymyillen, ja jopa syystä. Jokin aika sitten ilmoitin jännittynein mielin Vanin ensimmäisen meriitin metsästykseen, Englantilaisten & angloarabialaisten täysiveristen laatuarvosteluun (XLA). Tänään sieltä sitten napsahti 107 (21 + 20 + 29 + 25 + 12) pisteellä huikean hieno I-palkinto. Oikeasti! I-palkinto! Mitä ihmettä! Kaiken kukkuraksi höntti tamma nappasi tilaisuuden parhaat luonnekuvauspisteet (täydet 20, omg!). Sukuselvityspisteetkin jäivät yhden päähän täydestä 30 pisteestä. Koko päivä on mennyt ihan huumassa Vania rapsutellen ja herkkupaloilla hemmotellen. Näillä eväillä on hyvä jatkaa kohti kuun loppua ja Yleislaatuarvostelua, iiks!
Eilisen päivän treeni oli varsin onnistunut, joten saavuin tänäänkin hyvillä mielin valmentamaan Sofiaa ja Vania. Saapuessani Sofia oli taas ehtinyt jo aloittaa alkuverryttelyn ja tuumasi Vanin olevan tänään todella hyvä: ehkäpä eilinen treeni ja sen saamat lukuisat kehut sekä palkkiot olivat saaneet sen itsetunnon pilviin, ja tänään se oli aivan eri asenteella liikenteessä. Vani liikkui todella rennosti ja elastisesti, joten tästä oli hyvä jatkaa päivän treeniin pureutumista. Ajattelin testata kuinka ratsukko suorituu jos harjoittelemme pätkiä vaativan A:n radasta. Tottahan se oli heille tuttua hommaa useiden kisasuoritusten perusteella, mutta kertaushan on opintojen äiti ja ratsukolla näytti olevan sen verran hyvä "flow" päällä, etten nähnyt syytä miksei rataa voisi käydä lävitse.
Kun Sofia oli saanut verryteltyä Vanin kaikissa askellajeissa, päätimme harjoitella aluksi avoja sekä sulkuja käynnissä ja ravissa. Vani oli tänään varsin letkeä ja vastaanottavainen, joten pienen alkukankeuden jälkeen tamma taipui varsin hyvin koko rungostaan eikä pyrkinyt juoksemaan liikaa eteen tai himmaamaan turhaa pohkeen taakse. Vani vastasi herkästi ratsastajansa apuihin ja Sofiakin ratsasti tammaansa todella hyvin, eleettömästi sekä turhaa hevosta häiritsemättä. Sujuvien taivutusten jälkeen päätimme paneutua laukkaan sekä puolipiruetteihin. Sofia totesi heidän harjoitteleen kotona kokonaisia laukkapiruetteja mutta Vani ei vielä hallinnut niitä täydellisesti, joten priima-suoritusta en välttämättä odottanutkaan tältä kerralta. Vani kuitenkin yllätti minut positiivisesti, ja myötälaukasta tehdyt puolipiruetit onnistuivat kuin konkarilta! Laukka tietty olisi saanut olla vielä asteen kootumpaa eikä tammalla välttämättä ollut vielä tarpeeksi voimaa takasissaan jotta se suoriutuisi aivan kootusta täysipiruetista, mutten näe syytä miksei se treenin avulla siihen pystyisi. Laukka kuitenkin oli tänäänkin todella laadukasta ja Vani työskenteli mielellään.
Sofialla on erittäin hyvä istunta ja hän tuntee hevosensa läpikotaisin, joten heidän työskentelyään oli tänäänkin ilo seurata. Kun laukka rullasi hyvin ja saimme muutamat onnistuneet puolipiruetit, kokeilimme vielä ratsastaa koko ohjelman lävitse. Ehkäpä treeni oli venynyt jo vähän pitkäksi eikä Vani ehkä ollut enää parhaassa terässä, vaan lisäykset lähtivät hieman liian ronskisti eikä tempo säilynyt hyvänä. Muutoin avot sekä sulut olivat mallikkaita, laukka hyvää ja puolipiruetit onnistuneita. Treenin loppuun vielä normaali loppyverryttely pitkällä kaulalla sekä runsaasti kehuja, Vani ja Sofia tekivät myös tänään todella hyvää työtä!
22. helmikuuta 2015 - kouluvalmennus, valmentajana Siiri K.
Tämän päivän ohjelmaan kuuluisi minulle aivan uuden ratsukon valmentaminen. Sofia oli vieraillut western-tilallani ja käynyt hieman opettamassa uusia temppuja minulle ja quarter-orilleni, joten vastavuoroisesti pääsin tänään ohjaamaan häntä sekä hänen upeaa täysiveritammaansa Vania kouluratsastuksen tiimoilta. Saapuessani maneesiin löysin parivaljakon jo verryttelemästä: tervehdin Sofiaa ja vaihdoimme pikaiset kuulumiset, jotta treeni saataisiin ajoissa käyntiin. Vani tuntui olevan tänään melko energinen ja verryttelyssä ei oikein malttanut odottaa Sofian apuja, vaan karkaili pidätteiltä ja reagoi pohkeeseen turhan voimakkaasti. Aloitimmekin päivän koulutreenin ihan vain perusasioilla, jotta hevonen saataisiin kunnolla avuille: paljon siirtymisiä, puolipidätteitä ja temponvaihteluja. Vani oli onneksi tänään melko yhteistyöhaluisella tuulella, joten pian se rauhoittui ja jaksoi myös odottaa ratsastajansa merkkejä eikä ryntäillyt suin päin omikseen.
Sofia kertoi Vanin olleen edellisenä päivänä melko turhauttava ratsastaa ja tuumi, että ehkä edellispäivän treeni oli ollut tammalle hieman haasteellinen. Tänään päätinkin sitten ottaa pari askelta taaksepäin ja teetättää ratsukolla niille helppoja tai helpohkoja tehtäviä, jotta molempien itseluottamus hieman nousisi eikä treenistä jäisi pahaa makua suuhun kummallekaan. Alkuverryttelyn jälkeen keskityimme aluksi raviin ja sen tahtiin: halusin Sofian ratsastavan ravia kootuksi ja "pieneksi", jossa hevonen liikkuu kunnolla takaosansa päällä. Tämä oli aluksi hieman haastavaa eikä Vani malttanut jäädä ravaamaan kootummassa asteessa, vaan tuntui välillä karkaavan alta. Sofia saikin ratsastaa tosissaan jotta saavuttaisimme sen halutun temmon, joka sieltä pienen hakemisen jälkeen löytyikin. Ravi jäi kuitenkin aavistuksen jäykäksi, joten kotiläksyksi annoin ratsukolle letkeän ja rennon ravin treenaamista ilman, että kokoamisaste kuitenkaan kärsii liikaa.
Lyhyen kävelytauon jälkeen keskityimme laukkatyöhön ja ratsukko pääsi yrittämään laukanvaihtoja. En tokikaan vaatinut useita peräkkäisiä askeleessa tehtyjä vaihtoja, vaan aloitimme ensin vaihdon joka kolmannella, sitten joka toisella ja lopuksi vielä pari pätkää niitä vaihtoja askeleessa. En kuitenkaan halunnut vaatia täydellistä suoritusta, vaan sitä että vaihdot onnistuvat puhtaasti ja ratsukolle jää hyvä mieli tekemisestä. Vanin laukka olikin todella laadukasta ja pyöreää, se rullasi hyvin ja kulki ylämäkeen. Laukkatyöskentely taisikin olla sille päivän mieluisin tehtävä, sillä tamma vaihtoi hyvin ja puhtaasti, joskin vaihdot eivät olleet vielä aivan priimat ja hevonen syöksähti aina aavistuksen sivulle vaihtaessaan. En antanut sen kuitenkaan tänään häiritä, vaan kunhan hevonen työskenteli rentona ja läpi kropastaan, olin tyytyväinen. Vani kuulemma tuntui selkäänkin todella hyvältä ja loppuun saimmekin kolme peräkkäistä vaihtoa askeleessa. Hyvää työtä! Treenin päätteeksi käskin ratsukon vielä verrytellä kunnolla eteen-alas laukassa sekä ravissa.
3. helmikuuta 2015 - XLA-I -palkinto
Tätä päiväkirjamerkintää kirjoitin maanisesti hymyillen, ja jopa syystä. Jokin aika sitten ilmoitin jännittynein mielin Vanin ensimmäisen meriitin metsästykseen, Englantilaisten & angloarabialaisten täysiveristen laatuarvosteluun (XLA). Tänään sieltä sitten napsahti 107 (21 + 20 + 29 + 25 + 12) pisteellä huikean hieno I-palkinto. Oikeasti! I-palkinto! Mitä ihmettä! Kaiken kukkuraksi höntti tamma nappasi tilaisuuden parhaat luonnekuvauspisteet (täydet 20, omg!). Sukuselvityspisteetkin jäivät yhden päähän täydestä 30 pisteestä. Koko päivä on mennyt ihan huumassa Vania rapsutellen ja herkkupaloilla hemmotellen. Näillä eväillä on hyvä jatkaa kohti kuun loppua ja Yleislaatuarvostelua, iiks!
27. tammikuuta 2015 - neljäs varsa syntyi
Vani putkautti tänään maailmaan järjestyksessään neljännen varsansa, joka on kuitenkin ensimmäinen laatuaan siinä mielessä, että kyseessä on tällä kertaa ori kolmen tammavarsan jälkeen. Virkulle oriille ei paljon nimeä tarvinnut miettiä, vaan pikkukaveri ristittiin saman tien Unstoppable Peariksi paitsi vanhempien nimiä mukaillen, myös ottaen huomioon sen, miten nopeasti varsa nousi jalkeille ja otti ensimmäiset hypähdyksensäkin varsomiskarsinassa. Tämän pikku pörriäisen kanssa ei takuulla aika käy pitkäksi Vanilla kuten ei myöskään tallin ihmisporukalla! Varsa jää kotiin kasvamaan ja myöhemmin sitten kisaamaan ja jalostuskäyttöön. Pikkuisella "Pablolla" onkin sukunsa puolesta huimasti potentiaalia niin koulu-, este-, kuin kenttäratsastushevoseksi!
2. tammikuuta 2015 - ihanan hauska päivä gymkhanan merkeissä
Koska Vani on saavuttanut KRJ:n kilpailuista kaiken tarvittavan laatuarvosteluita varten, ei sen kanssa enää treenatakaan niin veren maku suussa kouluratsastusta kuin aikaisemmin. Nykyään valmentautumisen ja muun treenin pääpaino on esteharjoittelussa, sillä olisihan se hienoa saada lisää sijoja muissakin lajeissa kuin koulussa (este-, kenttä-, maastoeste...). Näihin lajeihin treenaaminen on paljon enemmän fiilis- ja harrastuspohjalta menemistä, sillä ne ovat vain mukavaa vaihtelua ja ekstraa painotuslaji kouluratsastukseen.
Tänään emme kuitenkaan suoneet ajatustakaan kisaamiselle, laatuarvosteluille tai muullekaan vakavalle. Tai no, jos nyt ihan totta puhutaan, niin kilpaileminen oli tänäänkin mukana kuvioissa, joskin huomattavasti tavanomaista leikkimielisemmässä muodossa. Hevosenhoitajamme Adia ehdotti puoliksi huumorilla leikkimielistä gymkhanaottelua tallin väen kesken, ja yllytyshulluina ja kilpailuhenkisinä persoonina ilman muuta suostuimme. Jopa raha-asioitamme pyörittävä Adwoa suostui mukaan, vaikka yleensä tyytyykin ihailemaan hevosia sivusta tai avustajan ominaisuudessa halter-luokissa.
Koska Ascuns Farm on kuitenkin olevinaan etusijaisesti länkkäritalli, valitsimme gymkhanallemme muodoksi pole bendingin. Tallin yksinoikeutettuna diktaattorina sain jakaa porukan kahteen kolmen hengen joukkueeseen. Ensimmäiseen joukkueeseen pääsivät itseni ja Vanin lisäksi Adia suosikkihevosellaan Candylla ja Bertil hassunhauskalla friisiläisellämme Callella. Vatvoin hetken sitä, valitsisinko joukkueeseeni ilmiömäisen ratsastajan Bertilin vai nuoren tallipoikamme Charlesin. Lopulta päätin luovuttaa Charlesin toisen joukkueen vahvistukseksi, sillä häntä vastaan on aina äärettömän nautinnollista kisata (ainakin silloin, kun minä olen sillä puolella, joka voittaa). Charlesin ja ratsunsa Rasse-arabin lisäksi toisen joukkueen muodostivat Adwoa ja melkein-eläkeläisemme painttamma Mirja sekä hoitajaharjoittelijamme Ronya ihanalla painttamma Haamulla.
Toinen joukkue aloitti kauhistuttavan vahvasti, mutta heidän johtoasemansa kaatui siihen, kun Candy päätti säikähtää tai ainakin muka-säikähtää räikeänväristä lippua, joka sen oli määrä kiertää. Tällä nimenomaisella osuudella Vani peittosi iän tuomalla kokemuksella ja varmuudella nuoren tammajälkeläisensä ja johdatti meidän joukkueemme mitä makeimpaan voittoon!
23. joulukuuta 2014 - joulufiiliksiä ja kaikenmoista muuta
Tätä päivää olen odottanut kuumeisesti ja toisinaan jopa miettinyt, että koittaako se koskaan! Vani sai nimittäin vihdoin ja viimein edustavan kuvan itselleen. Nyt voikin sitten alkaa tosissaan työstää sukuselvitystä ja kisata jälkeläisten kanssa kisapisteet täyteen, jotta saadaan ihana Vanipulla kaiken maailman laatiskarkeloihin ensi vuoden puolella. Siitä lähtien, kun tamma muutti takaisin meille, on missionani ollut kiikuttaa se ainakin KRJ-laatuarvosteluun, mahdollisuuksien mukaan myös Yleislaatuarvosteluun. Mutta. Aina se on jäänyt kiinni niistä hiton kuvista. Nyt kun tämä hermojani raastanut este on raivattu pois tieltä, on hyvä sauma rentoutua joulun vieton merkeissä. :)
Vaikka olen mainostanut kaikille, jotka suinkin suostuvat kuuntelemaan että miten mukavaa onkaan asua kaukana Suomen harmaudesta ja kylmyydestä, niin on se myönnettävä, että suomalaista joulua on ollut aika kova ikävä. Onneksi joulumaasto rakkaan täysiveritammani satulassa kirkasti mieltä huomattavasti! Olkoonkin, että maastoreittiä reunusti lumesta notkuvien kuusenoksien sijaan palmut ja muut tropiikin kasvustot, mutta joulu se on silti meillä Seychelleilläkin. Vani nautti retkestä yhtä paljon kuin tavallisestikin, joskin halusi tämän tästä laukata hidasvauhtisen tunnelmallisen köpöttelyn sijaan. Olihan se ilo silmäterälleni suotava näin jouluhengen ja yleisen hyvän tahdon nimissä. Maastoilun päätteeksi talutin Vanin talliin, jossa harjailin sen kaikessa rauhassa ja livautin vaivihkaa muutaman ylimääräisen omppulohkon tamman ruokakuppiin ennen kuin lähdin itse herkuttelemaan joulupöydän ääreen.
10. lokakuuta 2014 - koulutreeniä kotona Charles Le Feuvren haukansilmien alla
Tänään Charles pääsi kiduttamaan meitä koulurääkin muodossa - mikäs sen parempi tapa aloittaa viikonloppu! Kertailimme alkuun ihan perusjuttuja, kuten peruutuksia ja siirtymisiä, mutta Charles löysi niistäkin vaikka mitä mahdollista parantamisen varaa. Milloin Vanin jalat eivät nousseet tarpeeksi selkein liikkein irti maasta peruutettaessa, milloin taas minä en valmistellut hevosta riittävin puolipidättein. Charlesilla taisi olla kyllä vain huono päivä tänään, sillä sain kuulla pinkin paitani aiheuttavan hänelle migreenin räikeän värityksensä vuoksi. Näin ollen jätin hänen kommenttinsa puoliksi huomiotta ja keskityin täysillä Vanin kanssa työskentelyyn. Tiedetään tiedetään, olen aina ollut vähän hätäinen esimerkiksi kokoamisessa, mutta tänään se tuntui onnistuvan varsin kohtuullisesti, joten jatkoin tyytyväisin mielin suoristamiseen ja muihin harjoitteisiin. Täytyy kyllä sanoa, että sentään yhdessä asiassa Charlesin huomautus tuli aiheesta. En nimittäin ollut aiemmin kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, että volttia tehdessäni olen taivuttanut kylkeäni, jolloin painoni on siirtynyt ulkopuolelle eli väärään suuntaan. Ilmankos voltit ovat aiemmin menneet mystisesti vähän vituralleen! Harjoittelimme myös muun muassa etuosankäännöksiä, pohkeenväistöjä, avotaivutuksia ja muuta peruskauraa. Ne sujuivat sen verran putkeen, ettei edes Charles keksinyt siihen hätään mitään nipottamisen sijaa.
Vani putkautti tänään maailmaan järjestyksessään neljännen varsansa, joka on kuitenkin ensimmäinen laatuaan siinä mielessä, että kyseessä on tällä kertaa ori kolmen tammavarsan jälkeen. Virkulle oriille ei paljon nimeä tarvinnut miettiä, vaan pikkukaveri ristittiin saman tien Unstoppable Peariksi paitsi vanhempien nimiä mukaillen, myös ottaen huomioon sen, miten nopeasti varsa nousi jalkeille ja otti ensimmäiset hypähdyksensäkin varsomiskarsinassa. Tämän pikku pörriäisen kanssa ei takuulla aika käy pitkäksi Vanilla kuten ei myöskään tallin ihmisporukalla! Varsa jää kotiin kasvamaan ja myöhemmin sitten kisaamaan ja jalostuskäyttöön. Pikkuisella "Pablolla" onkin sukunsa puolesta huimasti potentiaalia niin koulu-, este-, kuin kenttäratsastushevoseksi!
2. tammikuuta 2015 - ihanan hauska päivä gymkhanan merkeissä
Koska Vani on saavuttanut KRJ:n kilpailuista kaiken tarvittavan laatuarvosteluita varten, ei sen kanssa enää treenatakaan niin veren maku suussa kouluratsastusta kuin aikaisemmin. Nykyään valmentautumisen ja muun treenin pääpaino on esteharjoittelussa, sillä olisihan se hienoa saada lisää sijoja muissakin lajeissa kuin koulussa (este-, kenttä-, maastoeste...). Näihin lajeihin treenaaminen on paljon enemmän fiilis- ja harrastuspohjalta menemistä, sillä ne ovat vain mukavaa vaihtelua ja ekstraa painotuslaji kouluratsastukseen.
Tänään emme kuitenkaan suoneet ajatustakaan kisaamiselle, laatuarvosteluille tai muullekaan vakavalle. Tai no, jos nyt ihan totta puhutaan, niin kilpaileminen oli tänäänkin mukana kuvioissa, joskin huomattavasti tavanomaista leikkimielisemmässä muodossa. Hevosenhoitajamme Adia ehdotti puoliksi huumorilla leikkimielistä gymkhanaottelua tallin väen kesken, ja yllytyshulluina ja kilpailuhenkisinä persoonina ilman muuta suostuimme. Jopa raha-asioitamme pyörittävä Adwoa suostui mukaan, vaikka yleensä tyytyykin ihailemaan hevosia sivusta tai avustajan ominaisuudessa halter-luokissa.
Koska Ascuns Farm on kuitenkin olevinaan etusijaisesti länkkäritalli, valitsimme gymkhanallemme muodoksi pole bendingin. Tallin yksinoikeutettuna diktaattorina sain jakaa porukan kahteen kolmen hengen joukkueeseen. Ensimmäiseen joukkueeseen pääsivät itseni ja Vanin lisäksi Adia suosikkihevosellaan Candylla ja Bertil hassunhauskalla friisiläisellämme Callella. Vatvoin hetken sitä, valitsisinko joukkueeseeni ilmiömäisen ratsastajan Bertilin vai nuoren tallipoikamme Charlesin. Lopulta päätin luovuttaa Charlesin toisen joukkueen vahvistukseksi, sillä häntä vastaan on aina äärettömän nautinnollista kisata (ainakin silloin, kun minä olen sillä puolella, joka voittaa). Charlesin ja ratsunsa Rasse-arabin lisäksi toisen joukkueen muodostivat Adwoa ja melkein-eläkeläisemme painttamma Mirja sekä hoitajaharjoittelijamme Ronya ihanalla painttamma Haamulla.
Toinen joukkue aloitti kauhistuttavan vahvasti, mutta heidän johtoasemansa kaatui siihen, kun Candy päätti säikähtää tai ainakin muka-säikähtää räikeänväristä lippua, joka sen oli määrä kiertää. Tällä nimenomaisella osuudella Vani peittosi iän tuomalla kokemuksella ja varmuudella nuoren tammajälkeläisensä ja johdatti meidän joukkueemme mitä makeimpaan voittoon!
23. joulukuuta 2014 - joulufiiliksiä ja kaikenmoista muuta
Tätä päivää olen odottanut kuumeisesti ja toisinaan jopa miettinyt, että koittaako se koskaan! Vani sai nimittäin vihdoin ja viimein edustavan kuvan itselleen. Nyt voikin sitten alkaa tosissaan työstää sukuselvitystä ja kisata jälkeläisten kanssa kisapisteet täyteen, jotta saadaan ihana Vanipulla kaiken maailman laatiskarkeloihin ensi vuoden puolella. Siitä lähtien, kun tamma muutti takaisin meille, on missionani ollut kiikuttaa se ainakin KRJ-laatuarvosteluun, mahdollisuuksien mukaan myös Yleislaatuarvosteluun. Mutta. Aina se on jäänyt kiinni niistä hiton kuvista. Nyt kun tämä hermojani raastanut este on raivattu pois tieltä, on hyvä sauma rentoutua joulun vieton merkeissä. :)
Vaikka olen mainostanut kaikille, jotka suinkin suostuvat kuuntelemaan että miten mukavaa onkaan asua kaukana Suomen harmaudesta ja kylmyydestä, niin on se myönnettävä, että suomalaista joulua on ollut aika kova ikävä. Onneksi joulumaasto rakkaan täysiveritammani satulassa kirkasti mieltä huomattavasti! Olkoonkin, että maastoreittiä reunusti lumesta notkuvien kuusenoksien sijaan palmut ja muut tropiikin kasvustot, mutta joulu se on silti meillä Seychelleilläkin. Vani nautti retkestä yhtä paljon kuin tavallisestikin, joskin halusi tämän tästä laukata hidasvauhtisen tunnelmallisen köpöttelyn sijaan. Olihan se ilo silmäterälleni suotava näin jouluhengen ja yleisen hyvän tahdon nimissä. Maastoilun päätteeksi talutin Vanin talliin, jossa harjailin sen kaikessa rauhassa ja livautin vaivihkaa muutaman ylimääräisen omppulohkon tamman ruokakuppiin ennen kuin lähdin itse herkuttelemaan joulupöydän ääreen.
10. lokakuuta 2014 - koulutreeniä kotona Charles Le Feuvren haukansilmien alla
Tänään Charles pääsi kiduttamaan meitä koulurääkin muodossa - mikäs sen parempi tapa aloittaa viikonloppu! Kertailimme alkuun ihan perusjuttuja, kuten peruutuksia ja siirtymisiä, mutta Charles löysi niistäkin vaikka mitä mahdollista parantamisen varaa. Milloin Vanin jalat eivät nousseet tarpeeksi selkein liikkein irti maasta peruutettaessa, milloin taas minä en valmistellut hevosta riittävin puolipidättein. Charlesilla taisi olla kyllä vain huono päivä tänään, sillä sain kuulla pinkin paitani aiheuttavan hänelle migreenin räikeän värityksensä vuoksi. Näin ollen jätin hänen kommenttinsa puoliksi huomiotta ja keskityin täysillä Vanin kanssa työskentelyyn. Tiedetään tiedetään, olen aina ollut vähän hätäinen esimerkiksi kokoamisessa, mutta tänään se tuntui onnistuvan varsin kohtuullisesti, joten jatkoin tyytyväisin mielin suoristamiseen ja muihin harjoitteisiin. Täytyy kyllä sanoa, että sentään yhdessä asiassa Charlesin huomautus tuli aiheesta. En nimittäin ollut aiemmin kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, että volttia tehdessäni olen taivuttanut kylkeäni, jolloin painoni on siirtynyt ulkopuolelle eli väärään suuntaan. Ilmankos voltit ovat aiemmin menneet mystisesti vähän vituralleen! Harjoittelimme myös muun muassa etuosankäännöksiä, pohkeenväistöjä, avotaivutuksia ja muuta peruskauraa. Ne sujuivat sen verran putkeen, ettei edes Charles keksinyt siihen hätään mitään nipottamisen sijaa.
7. syyskuuta 2014 - komea voitto Susirajan KERJ-tarinakilpailuista seuraavalla tarinalla
"Jätin isosetäni kultaisennoutajan velipuolen kymppisynttärit väliin päästäkseni osallistumaan Susirajan kenttäratsastuskilpailuihin, joista minulla oli suuret odotukset. Kisakutsussa maalailtiin hieno kuva aivan ennennäkemättömistä ja ainutlaatuisista kilpailuista hienoine palkintoineen, joten maksoin mieluusti kohtuuttoman kalliilta tuntuneen osallistumismaksun. Kyllä muuten kadutti jälkikäteen! Nyt vaadinkin rahojani takaisin sekä lisäksi tuntuvia korvauksia henkisestä kivusta ja kärsimyksestä, jota minä ja rakas hevoseni Pear Vanilla xx jouduimme tiluksillanne kokemaan.
Koulu- ja rataesteosuudet olivat siltä osin pettymys, että niissä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Maastoesteosuus sentään kattoi lupauksenne ”ennennäkemättömästä ja ainutlaatuisesta” – joskaan ei todellakaan positiivisessa mielessä! Vapisen vieläkin järkytyksestä kyhäämäänne maastoesterataa muistellessani. Se myös aiheuttaa minulle öisin painajaisia, ja olenkin joutunut aloittamaan lääkityksen saadakseni unta.
Ensimmäistä maastoestettä kohti laukatessamme myhäilin tyytyväisyydestä; rata vaikutti haastavalta ja mielenkiintoiselta, sillä heti alkuun oli portti, jonka eteen oli kasattu pyykkinaru. Vienossa tuulessa liehuvat sukkahousut ja rintaliivit olivat kokeneelle ratsulleni ihan helppo nakki, ja kaiken järjen mukaan esteen ei olisi pitänyt tuottaa meille hankaluuksia. Mutta kuinkas kävikään: Vani kuitenkin säikähti, ja mikä olikaan syynä? Valvojat istuivat hieman sivummalla kahvittelemassa kaikessa rauhassa, kunnes päättivät tietenkin juuri silloin ruveta riitelemään kovaäänisesti viimeisestä Dominosta. Tammaparkani oli kuolla järkytyksestä, mutta selviytyi kuitenkin esteestä ja pääsimme jatkamaan matkaa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisainta keskeyttää siihen paikkaan ja vielä kirsikkana kakun päälle napata se hemmetin keksi noiden kalkkunoiden konkkanokkien edestä.
Seuraavana vuorossa oli täysin harmiton risueste. Harmittomia (ja kaikin puolin hyödyttömiä) olivat myös tämän esteen valvojat: nuori pariskunta ei nähnyt mitään muuta kuin toisensa. Voi sitä huokailun, lirkuttelun ja ripsien räpsyttelyn määrää! Kilpailun jälkeen minusta seuraavana ratsastanut kaveri kummasteli, kun hän ei nähnyt kyseisellä esteellä lainkaan valvojia…
Kolmatta estettä lähestyessäni pohdin kuumeisesti, minkähän moinen tumpelo olisi tällä kertaa valvontavuorossa. Ilahduin huomatessani, että tällä kertaa vuorossa näytti olevan ihan järjellinen ja ammattimaisen oloinen henkilö. Iloni oli kuitenkin ennenaikaista, sillä kyseinen miekkonen olikin oikein kunnon tiukkis, joka raapusti lyikkäri sauhuten muistiinpanoja vihkoonsa jo kauan ennen kuin olimme lähelläkään muuria. Ei siinä vielä mitään, mutta voi elämä miten kärkkäästi mies heitti negatiivissävytteisiä kommentteja niin minusta, hevosestani kuin kisasuorituksestamme!
Surullista myöntää, mutta tukeista kasatun sarjaesteen valvojana ollut höperö mummeli oli valvojista kaikkein asiallisin. Hermoheikko nainen järsi peloissaan kynsiään ylittäessämme sarjaa, minkä lisäksi tämä höpötteli itselleen ihan taukoamatta.
Viidentenä esteenä oli pöytä. Tähän mennessä olin jo pannut merkille, että rata ei ollut Vanille fyysisesti erityisen raskas tai edes vaativa aiempien kilpailuiden ratoihin verrattuna. Minulle sen sijaan rata oli ehdottomasti henkisesti kuormittavin koskaan. Pöytää valvoi nuori hontelo mies, jonka haaveileva katse pisti
silmääni jo pitkästä matkasta. Vani suoriutui esteestä hienosti, mutta mies tuijotti minua ihan umpirakastuneen näköisenä ja oli muutenkin sangen häiritsevä tapaus. Onnekseni allani oli tuulennopea täysiverinen, joten pääsimme livistämään paikalta suhteellisen kivuttomasti. Vähän meinasin heltyä, kun mies ryntäsi peräämme ja tiedusteli puhelinnumeroani.
Kuudennella esteellä sain onneksi vähän hengähtää. Tämäkään valvoja ei takuulla ollut minkään järjestön hyväksymä, mutta sitä en enää odottanutkaan. Vaikka olin varautunut jo johonkin paljon pahempaan, en kuitenkaan voinut olla vilkaisematta hämmästyneenä pikkujonnea, joka istui veltosti esteen sivussa iPhone toisessa ja energiajuoma toisessa kädessä. ”Mitä tölläät? Mutsi pakotti mut tänne ja uhkaili viikon pituisella ES-kiellolla”, oli kaikki, mitä sain vastaukseksi kummastukseeni.
Seiskaeste oli suunnattoman vaikea, suorastaan laiton! Portaita ylöspäin oli nimittäin valvomassa syntisen komea fransmanni, joka häiritsi kisasuoritustani kohtuuttomasti. Kuinka ihmeessä luulette, että olisin voinut keskittyä radasta suoriutumiseen, kun silmät hakeutuivat ihan itsestään tähän syntisen komeaan nuoreenmieheen? Ei ole reilua, että valvoja sai minut pohtimaan oman kisasuoritukseni sabotoimista, jopa itseni loukkaamista, jotta olisin saanut tämän komean miekkosen nostamaan minut käsivarsilleen ja kantamaan turvaan.
Ympyrän muotoon sarjaesteeksi kasattu puuaita sai minut palaamaan maan pinnalle hyvin nopeasti, kiitos valvojansa. Tämän esteen valvoja oli erittäin kaukana unelmieni ranskismiehestä. Sarjaestettä hallinnoi lihava keski-ikäinen mies, joka räpsi kuvia taukoamatta ja suunnattomalla hartaudella. Ahaa, virallinen kisakuvaaja, ajattelin. Kääntyessäni poseeraamaan kameralle kesken hypyn huomasin äijän kuitenkin zoomanneen objektiivinsa minun takapuoleeni. Kertakaikkisen oksettavaa!
Tässä vaiheessa mietin jo, että tämä ei tästä enää pahene, että kaikki mahdollinen olisi jo kohdattu. Vielä mitä! Alamäessä olevan portin eteen oli liimautunut tuttu hahmo. Se lemmensairas nuorukainen viidenneltä esteeltä. Miten hitossa hän oli jo tänne saakka ehättänyt? Niin tai näin, minun oli uhrauduttava ja lueteltava hänelle puhelinnumeroni, sillä muutoin hän ei olisi väistynyt pois tieltä. Aloin olla totaalisen tympääntynyt koko kilpailuun, mutta maaliviivalle oli vielä matkaa.
Jäljellä oli enää yksi haaste, vesieste. Sen vain sanon, että tämä este oli minulle viimeinen pisara! Tämä este sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei Susirajan porukalla todellakaan voinut olla kaikki ihan kotona. Valvojat olivat muuten oikein asiallisen näköisiä siisteissä asuissaan, mutta keskittyivätkö he ollenkaan tehtäväänsä? No eivätpä tietenkään! Parivaljakko koki tärkeämmäksi uittaa kumiankkoja vesiesteessä ja oikein kilpailla, kumman ankka saavutti vastarannan nopeammin. Vesieste oli pakko kiertää, jotta tämmöinen pieni asia kuin kenttäratsastuskilpailu ei olisi sotkenut arvon valvojien ankkaolympialaisia.
Maaliviivan ylitettyämme en voinut enää muuta kuin nauraa epäuskosta ja helpotuksesta – olimme selvinneet kauhujen radasta kutakuinkin ehjin nahoin. Tai niinhän minä siinä vaiheessa vielä luulin. Se umpirakastunut nuorukainen on soittanut minulle tähän mennessä 23 kertaa, vaikkei kilpailusta ole kulunut vuorokautta kauempaa… "
"Jätin isosetäni kultaisennoutajan velipuolen kymppisynttärit väliin päästäkseni osallistumaan Susirajan kenttäratsastuskilpailuihin, joista minulla oli suuret odotukset. Kisakutsussa maalailtiin hieno kuva aivan ennennäkemättömistä ja ainutlaatuisista kilpailuista hienoine palkintoineen, joten maksoin mieluusti kohtuuttoman kalliilta tuntuneen osallistumismaksun. Kyllä muuten kadutti jälkikäteen! Nyt vaadinkin rahojani takaisin sekä lisäksi tuntuvia korvauksia henkisestä kivusta ja kärsimyksestä, jota minä ja rakas hevoseni Pear Vanilla xx jouduimme tiluksillanne kokemaan.
Koulu- ja rataesteosuudet olivat siltä osin pettymys, että niissä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Maastoesteosuus sentään kattoi lupauksenne ”ennennäkemättömästä ja ainutlaatuisesta” – joskaan ei todellakaan positiivisessa mielessä! Vapisen vieläkin järkytyksestä kyhäämäänne maastoesterataa muistellessani. Se myös aiheuttaa minulle öisin painajaisia, ja olenkin joutunut aloittamaan lääkityksen saadakseni unta.
Ensimmäistä maastoestettä kohti laukatessamme myhäilin tyytyväisyydestä; rata vaikutti haastavalta ja mielenkiintoiselta, sillä heti alkuun oli portti, jonka eteen oli kasattu pyykkinaru. Vienossa tuulessa liehuvat sukkahousut ja rintaliivit olivat kokeneelle ratsulleni ihan helppo nakki, ja kaiken järjen mukaan esteen ei olisi pitänyt tuottaa meille hankaluuksia. Mutta kuinkas kävikään: Vani kuitenkin säikähti, ja mikä olikaan syynä? Valvojat istuivat hieman sivummalla kahvittelemassa kaikessa rauhassa, kunnes päättivät tietenkin juuri silloin ruveta riitelemään kovaäänisesti viimeisestä Dominosta. Tammaparkani oli kuolla järkytyksestä, mutta selviytyi kuitenkin esteestä ja pääsimme jatkamaan matkaa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisainta keskeyttää siihen paikkaan ja vielä kirsikkana kakun päälle napata se hemmetin keksi noiden kalkkunoiden konkkanokkien edestä.
Seuraavana vuorossa oli täysin harmiton risueste. Harmittomia (ja kaikin puolin hyödyttömiä) olivat myös tämän esteen valvojat: nuori pariskunta ei nähnyt mitään muuta kuin toisensa. Voi sitä huokailun, lirkuttelun ja ripsien räpsyttelyn määrää! Kilpailun jälkeen minusta seuraavana ratsastanut kaveri kummasteli, kun hän ei nähnyt kyseisellä esteellä lainkaan valvojia…
Kolmatta estettä lähestyessäni pohdin kuumeisesti, minkähän moinen tumpelo olisi tällä kertaa valvontavuorossa. Ilahduin huomatessani, että tällä kertaa vuorossa näytti olevan ihan järjellinen ja ammattimaisen oloinen henkilö. Iloni oli kuitenkin ennenaikaista, sillä kyseinen miekkonen olikin oikein kunnon tiukkis, joka raapusti lyikkäri sauhuten muistiinpanoja vihkoonsa jo kauan ennen kuin olimme lähelläkään muuria. Ei siinä vielä mitään, mutta voi elämä miten kärkkäästi mies heitti negatiivissävytteisiä kommentteja niin minusta, hevosestani kuin kisasuorituksestamme!
Surullista myöntää, mutta tukeista kasatun sarjaesteen valvojana ollut höperö mummeli oli valvojista kaikkein asiallisin. Hermoheikko nainen järsi peloissaan kynsiään ylittäessämme sarjaa, minkä lisäksi tämä höpötteli itselleen ihan taukoamatta.
Viidentenä esteenä oli pöytä. Tähän mennessä olin jo pannut merkille, että rata ei ollut Vanille fyysisesti erityisen raskas tai edes vaativa aiempien kilpailuiden ratoihin verrattuna. Minulle sen sijaan rata oli ehdottomasti henkisesti kuormittavin koskaan. Pöytää valvoi nuori hontelo mies, jonka haaveileva katse pisti
silmääni jo pitkästä matkasta. Vani suoriutui esteestä hienosti, mutta mies tuijotti minua ihan umpirakastuneen näköisenä ja oli muutenkin sangen häiritsevä tapaus. Onnekseni allani oli tuulennopea täysiverinen, joten pääsimme livistämään paikalta suhteellisen kivuttomasti. Vähän meinasin heltyä, kun mies ryntäsi peräämme ja tiedusteli puhelinnumeroani.
Kuudennella esteellä sain onneksi vähän hengähtää. Tämäkään valvoja ei takuulla ollut minkään järjestön hyväksymä, mutta sitä en enää odottanutkaan. Vaikka olin varautunut jo johonkin paljon pahempaan, en kuitenkaan voinut olla vilkaisematta hämmästyneenä pikkujonnea, joka istui veltosti esteen sivussa iPhone toisessa ja energiajuoma toisessa kädessä. ”Mitä tölläät? Mutsi pakotti mut tänne ja uhkaili viikon pituisella ES-kiellolla”, oli kaikki, mitä sain vastaukseksi kummastukseeni.
Seiskaeste oli suunnattoman vaikea, suorastaan laiton! Portaita ylöspäin oli nimittäin valvomassa syntisen komea fransmanni, joka häiritsi kisasuoritustani kohtuuttomasti. Kuinka ihmeessä luulette, että olisin voinut keskittyä radasta suoriutumiseen, kun silmät hakeutuivat ihan itsestään tähän syntisen komeaan nuoreenmieheen? Ei ole reilua, että valvoja sai minut pohtimaan oman kisasuoritukseni sabotoimista, jopa itseni loukkaamista, jotta olisin saanut tämän komean miekkosen nostamaan minut käsivarsilleen ja kantamaan turvaan.
Ympyrän muotoon sarjaesteeksi kasattu puuaita sai minut palaamaan maan pinnalle hyvin nopeasti, kiitos valvojansa. Tämän esteen valvoja oli erittäin kaukana unelmieni ranskismiehestä. Sarjaestettä hallinnoi lihava keski-ikäinen mies, joka räpsi kuvia taukoamatta ja suunnattomalla hartaudella. Ahaa, virallinen kisakuvaaja, ajattelin. Kääntyessäni poseeraamaan kameralle kesken hypyn huomasin äijän kuitenkin zoomanneen objektiivinsa minun takapuoleeni. Kertakaikkisen oksettavaa!
Tässä vaiheessa mietin jo, että tämä ei tästä enää pahene, että kaikki mahdollinen olisi jo kohdattu. Vielä mitä! Alamäessä olevan portin eteen oli liimautunut tuttu hahmo. Se lemmensairas nuorukainen viidenneltä esteeltä. Miten hitossa hän oli jo tänne saakka ehättänyt? Niin tai näin, minun oli uhrauduttava ja lueteltava hänelle puhelinnumeroni, sillä muutoin hän ei olisi väistynyt pois tieltä. Aloin olla totaalisen tympääntynyt koko kilpailuun, mutta maaliviivalle oli vielä matkaa.
Jäljellä oli enää yksi haaste, vesieste. Sen vain sanon, että tämä este oli minulle viimeinen pisara! Tämä este sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei Susirajan porukalla todellakaan voinut olla kaikki ihan kotona. Valvojat olivat muuten oikein asiallisen näköisiä siisteissä asuissaan, mutta keskittyivätkö he ollenkaan tehtäväänsä? No eivätpä tietenkään! Parivaljakko koki tärkeämmäksi uittaa kumiankkoja vesiesteessä ja oikein kilpailla, kumman ankka saavutti vastarannan nopeammin. Vesieste oli pakko kiertää, jotta tämmöinen pieni asia kuin kenttäratsastuskilpailu ei olisi sotkenut arvon valvojien ankkaolympialaisia.
Maaliviivan ylitettyämme en voinut enää muuta kuin nauraa epäuskosta ja helpotuksesta – olimme selvinneet kauhujen radasta kutakuinkin ehjin nahoin. Tai niinhän minä siinä vaiheessa vielä luulin. Se umpirakastunut nuorukainen on soittanut minulle tähän mennessä 23 kertaa, vaikkei kilpailusta ole kulunut vuorokautta kauempaa… "
5. syyskuuta 2014 - jatkoa siitä, mihin viime kerralla jäätiin
Niin, kisarypäs Mêl Serenissä jatkui vielä tämän päivän. Ensimmäisen päivän mahtipontisen saavutuksen jälkeen menestys on ollut vaatimattomampaa. Jäin ehkä hieman (...) leijumaan ensimmäisen päivän onnistumisellamme, ja sehän tietysti kostautui ylimielisyyden piikkiin laitettavien huolimattomuusvirheiden muodossa. Vani kyllä suoriutui niin hyvin kuin höselön ratsastajansa kanssa vain oli mahdollista, mutta toisinaan sitäkin vaikutti selvästi turhauttavan, kun se ei saanut venyä parhaimpaan suoritukseensa. Tänään, kun pahimmat egoistisuuspölyt saatiin viimein pyyhkäistyä takin harteilta, saatiin kaavittua kasaan vielä 5. sija ja siitä hyvästä iso komea ruusuke. Näihin saavutuksiin olen kaikesta huolimatta todella tyytyväinen, sillä on kuitenkin otettava huomioon, ettei Vani koskaan aiemmin ole hypännyt kilpakentillä!
Niin, kisarypäs Mêl Serenissä jatkui vielä tämän päivän. Ensimmäisen päivän mahtipontisen saavutuksen jälkeen menestys on ollut vaatimattomampaa. Jäin ehkä hieman (...) leijumaan ensimmäisen päivän onnistumisellamme, ja sehän tietysti kostautui ylimielisyyden piikkiin laitettavien huolimattomuusvirheiden muodossa. Vani kyllä suoriutui niin hyvin kuin höselön ratsastajansa kanssa vain oli mahdollista, mutta toisinaan sitäkin vaikutti selvästi turhauttavan, kun se ei saanut venyä parhaimpaan suoritukseensa. Tänään, kun pahimmat egoistisuuspölyt saatiin viimein pyyhkäistyä takin harteilta, saatiin kaavittua kasaan vielä 5. sija ja siitä hyvästä iso komea ruusuke. Näihin saavutuksiin olen kaikesta huolimatta todella tyytyväinen, sillä on kuitenkin otettava huomioon, ettei Vani koskaan aiemmin ole hypännyt kilpakentillä!
31. elokuuta 2014 - mainetta ja mammonaa!
Vanin kanssa ollaan ahkerasti tahkottu kisakenttiä niin tutussa ja turvallisessa kouluratsastuksessa, kuin vaihtelun vuoksi jossain ihan uudessakin. Ilmoitin nimittäin huvikseni jokin aika sitten Vanin Mêl Serenin esteratsastuskilpailuihin, ja mitenkäs siellä kävikään? |
Hassu täykkäritamma toimi mitä parhaiten aina alkuverkoista lähtien, näytti tosiaankin kyntensä ja nappasi kotiin tuliaisiksi komean voiton! Ohessa palkinnoksi saamamme ruusuke ja hieno loimi kaikkien ihailtavaksi (omistaja onkin jo käyttänyt koko päivän niiden hiplaamiseen).
|
25. kesäkuuta 2014 - ensimmäinen varsa
Otsikko tiivistääkin tämän päiväkirjamerkinnän sisällön varsin mainiosti. Tänään Vanista tuli äiti ensimmäistä kertaa! Se nimittäin varsoi aamulla jonkin verran etuajassa kauniin tammavarsan, jonka isänä on Procellan komea ori Icandoit CT. Pienokainen saikin nimekseen Pearcandy xx vanhempiensa nimiä mukaillen. Vani oli eilen illalla levoton ja tarkastuskierrokseni aikana pyöri vain karsinassaan. Jäin seurailemaan mitä ehkä tapahtuisi, mutta noin tunnin hyörittyään Vani rauhoittui ja kävi unille. Aamurehuja jakamaan tullessa huomasinkin sitten, että Vanin karsinasta löytyikin yhden hevosen sijasta kaksi. Tomera varsa on selvästi tullut emäänsä, sillä se lähti yrittämään jalkeille melkeinpä heti synnyttyään. Pearcandy xx jää kotiin kasvamaan. Koulutan sen ratsuksi itse, treenaaminen aloitetaan heti kun mahdollista ja muutama kisa hankitaan alle ennen mahdollista myyntiin laittamista. Vanistakin vastaava hevosenhoitajamme Adia tosin tykästyi pikkuiseen niin hirmuisesti ja ehdotteleekin kovasti, että pikkukaveri voisi jäädä meille pysyvästi.
16. kesäkuuta 2014 - laatiksiin valmistautumista
Sijoituksia lisäilty sivuille ja muutenkin Vanin sivun ilmettä ehostettu. Kaiken kaikkiaan tälle hienolle neidille sijoituksia on vaivihkaa päässyt kertymään 40 kappaletta (35 KRJ ja 5 KERJ). Uskomatonta mutta totta, Vanilla alkaakin kisasijoituksia olla sen verran mukavasti kasassa, että erinäisten laatuarvostelupalkintojen (KRJ, YLA) tavoittelu alkaa olla realistista. Toki työsarkaa riittää vielä niin luonteessa kuin sukuselvityksessäkin, eikä minkäänmoista jälkeläisnäyttöäkään vielä ole. Viimeisimpänä mainittua asiaa lähdin ensimmäisenä korjaamaan kyhäämällä vanhaan kunnon ht.nettiin jalostukseen etsitään -ilmoituksen (jossa boldaus pissi iloisesti ja sai tekstin näyttämään kaamealta <3). Ihan uskomattomalta tuntuu sekin, että mahdollisesti jo piankin Ascunsin tiluksilla kirmailisi syötävänsuloinen pikku-Vani :)
12. toukokuuta 2014 - kouluvalmennus kotona tasolla vaA, ratsastajana Charles Le Feuvre
Charles ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä joutuessaan komennukseeni valmennuksen ajaksi, tämä machomies kun oli tottunut treenaamaan ihan omillaan. Hymyilin maireasti – minkäs teit, Vani oli kipeästi koulutreenin tarpeessa, ja Charles sattui juuri parahiksi vastaan, kun etsin tammalle ratsastajaa. Ei sillä, ilomielin olisin työstänyt sitä itsekin, mutta oli erittäin silmiä avaavaa seurata välillä sivusta ratsun työskentelyä huomatakseen paremmin sen mahdolliset virheet. Sen verran sentään annoin nuorukaiselle armoa, että alkuverryttelyt hän sai hoitaa ihan omin avuin niin kuin parhaaksi näki. Seurasin silmä kovana vieressä ratsukon työskentelyä verryttelyn aikana. Vani liikkui kauniisti niin kuin aina, mutta ai pahus miten se oikoi kulmissa ja voltteja tehdessä. Yksi iloisesti heläytetty ”Herätys, Vanihan sooloilee ihan omiaan siellä!” –lause kuitenkin korjasi ongelman, toisin sanoen sai Charlesin keskittymään paremmin työhönsä. Tämän jälkeen pääsinkin itse asiassa sangen helpolla; jatkuvan ohjeiden karjumisen sijaan sain itse asiassa vain nojata rennosti aitaan ja katsella ratsukon sujuvaa yhteistyötä. Tämän tästä sain pidätellä leveää hymyä, kun Vani päätti milloin milläkin konstilla testata miehen reaktiokykyä ja ennen kaikkea hermoja. En tiedä miksi, mutta Charlesin testaamiseen tamma ei kyllästy vissiinkään ikinä, muita ratsastajiaan se uskoo paljon vähemmällä. Tänään olin erityisen ylpeä tamman laukanvaihdoista joka kolmannella ja neljännellä askeleella, mutta puolipiruetit kaipasivat selvästi pientä hienosäätöä.
29. huhtikuuta 2014 - valmentautumista ja muutamia kisasijoituksia
Nyt kevään aikana Vanin kanssa on otettu kilpailemisen saralla vähän iisimmin ja keskitytty enemmän valmennuspuoleen. Muutamissa kenttäkisoissa toki ollaan käyty ruusukkeita rohmuamassa, mutta pääpaino on ollut huolellisessa treenissä. Koulujuttujen tahkoamisen lisäksi ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti myös virkistäydytty niin maastoilun kuin hyppäämisenkin merkeissä. Maastoilusta ei ole mitään sen kummempaa mainittavaa, tamma kulkee pitkin maita ja mantuja viilipyttymäisen varmasti ja mitään säikkymättä. Sen sijaan esteiden ylittäminen tämän tamman kanssa on aina ollut yhtä suurta viihdettä suorituksiamme kentän laidalla seuraaville tallitytöille - Vanin hyppytyyli kun on ihan omaa luokkaansa, ei niinkään taidon kuin tyylin osalta. Välillä meinaa suorastaan vähän ihmetyttää, että miten kummassa Vani on niinkin monta sijoitusta onnistunut kenttäratsastuskisoista haalimaan, sen omintakeinen hyppääminen kun aiheuttaa sydämentykytyksiä niin ratsastajalle kuin sivustaseuraajille. Tamma tykkää esteistä ihan valtavasti ja kaahaa niille toisinaan ihan holtittomasti, mistä seuraa useimmiten ajautuminen liian lähelle estettä. Vani ei kiellä silloinkaan, kun se ehkä olisi viisainta, vaan pistää vain menemään hirmuisen innon vallassa. Toistaiseksi ollaan vältytty haavereilta ja puomin pudotuksiakin on tullut yllättävän vähän, mutta selvästi tamma tarvitsisi huomattavasti aiempaa enemmän harjoitusta tässäkin lajissa. Koulutreenit sitä vastoin ovat koko kevään ajan sujuneet oikein hienosti eikä - toisin kuin muutamilla muilla tallin otuksilla - motivaation puutetta ole tullut missään vaiheessa vastaan. Vani todellakin nauttii yhdessä tekemisestä ja siitä, että saa olla menossa mukana!
10. helmikuuta 2014 - tervetuloa takaisin Vani!
Pear Vanilla muutti eilen takaisin Ascuns Farmille aiemmalta omistajaltaan Sussulta ja jo nyt on kovasti sopeutunut kaikenkirjavaan joukkoomme. Iloinen ja mutkaton täykkäritamma on kuluneen vuorokauden aikana onnistunut sulattamaan koko tallinväen sydämet! Omistajan lisäksi erityisen ilahtunut tamman paluusta näyttää olevan tallimestari Bertil, joka töidensä lomassa on jo useammin kuin kerran bongattu Vanin karsinasta rapsuttelemasta nelijalkaista ystäväänsä tai seuraamassa sen kirmaamista tarhassa. Onpa omistajaltakin lipsahtanut muutama ylimääräinen omena tamman naposteltavaksi... Muiden tammojen kanssa Vani tulee oikein mainiosti toimeen hienon ja olosuhteisiin mukautuvaisen luonteensa ansiosta. Erityisen hyväksi kaverikseen Vani on ottanut rp-tamma Siran. Oikeastaan nyt ei olisi ollut kannattavaa ottaa yhtään uutta hevosta talliin lisää, sillä karsinat pullistelevat jo entisistäkin raakilekopukoista. Mutta toisaalta eihän Vani tavallaan mikään uusi tulokas ole, onhan se meillä majaillut aikaisemminkin! Ja toisekseen - näin kapasiteetikkaan kaverin jättäminen jonkun toisen ostajan onneksi olisi taatusti ollut virhe, jota katuisin vielä kahdeksankymppisenäkin. Sitä paitsi kyllähän nyt yksi enkkutamma menee siinä muiden joukossa ihan miten päin tahansa (epätoivoista vakuuttelua)! Joka tapauksessa Vanin kanssa olisi tarkoitus treenata vähän ja testailla miten yhteistyö pelittää, jonka jälkeen sitten olisi aikeissa suunnata takaisin kisakentille. Jää nähtäväksi, jatkaako tamma menestyksekästä uraansa vain ja ainoastaan kouluratsuna, vai lähdettäisiinkö kenties testailemaan jotain uutta - esimerkiksi kenttäratsastusta tai jopa maastoesteitä...
17. lokakuuta 2013 - kouluvalmennus tasolla vaativa A, valmentajana Dora (ratsastajana Sussu)
Englannintäysiverinen pärskähti tanssahdellessaan eteenpäin uralla. Sen jalat polkivat hurjaan tahtiin ja pääkin oli nousta melkein ratsastajan syliin saakka. Pear Vanilla tai tutuille vain Vani, oli tänään esitellyt luonteensa nurjia puolia eikä ollut kovinkaan halukkaasti toteuttanut mitään tehtävää. Apuja se kyllä kuunteli, mutta selvästi päätti olla tottelematta niitä ja lähinnä vain teutaroi ihan alkulämmittelyistä saakka. Kuitenkaan Sussu enkä minäkään luovuttaneet ja loppujen lopuksi Vanin oli vähitellen alettava taipumaan ihmisen tahtoon. Se kulki silti vähän vikuroiden ja kuolainta purren, mutta kulki kuitenkin. Tänään olin ottanut Sussun ja Vanin kanssa käsittelyyn erityisesti puolipiruetin tahkoamisen, mutta tietenkin kaikkea muutakin kerkesi valmennukseen sisältymään. Kuitenkin puolipiruetti oli se juttu, joka tulisi valmennuksen aikana handlata. Hyvien verryttelyjen jälkeen aloitimme piruetin pakerruksen ensin kootussa käynnissä. Sussu käytti hienosti apuja ja Vani taisi jo alusta saakka tajuta mistä oli kyse. Hevosen innostus ei kuitenkaan tuntunut riittävän ja sen takaosan työskentely kärsi käännöksen aikana eikä lopputulos ollut ollenkaan haluamani. Kuitenkin toistojen ja vinkkien jälkeen puolipiruetti alkoi sujua ja Vanikin toimi hienosti. Kootusta käynnistä siirryttiin koottuun laukkaan ja vuorossa oli jälleen sama pirullinen tehtävä. Nyt ratsastajankin täytyi keskittyä enemmän. Sussu toimi kuitenkin esimerkillisen kärsivällisesti ja jaksoi yrittää useasti kuviota vaikka Vani ei ihan mukana ollutkaan. Kuitenkin selvät avut helpottivat hevosta ja ei aikaakaan kun puolipiruetti onnistui laukassakin. Loppuun otimme vähän vielä siirtymistyöskentelyä keskiravista lisättyyn raviin ja pysähdyksen ja peruutuksen kautta laukkaan. Siirtymisien jälkeen annoin Sussulle luvan aloittaa loppukäynnit pitkin ohjin.
15. tammikuuta 2013 - kouluvalmennus kotona tasolla vaativa A, ratsastajana Adia Van Rooyen
Käyttäytyipäs Vani kerrassaan mallikkaasti tämänpäiväisessä valmennuksessa! Tiedän kokemuksesta, että tämä tamma osaa olla varsinainen vauhtihirmu aina välillä, mutta tänään se suoritti pyydetyt tehtävät maltillisesti ja malttoi keskittyä tosi hienosti. Tämän kaverin askellajit ovat upeudessaan aivan omaa luokkaansa, erityisesti sen laukkaa lumouduin jälleen seuraamaan. Käynti oli paitsi reipasta, mös hallittua ja rauhallista. Sen sijaan ravissa tamma ei oikein olisi halunnut pitäytyä, vaan yritti tämän tästä ikään kuin vaivihkaa vaihtaa tempoa nopeammaksi. Kokoaminen onnistui mainiosti käynnissä ja ravissa, mutta jäi ensimmäisellä yrittämällä vähän puutteelliseksi ja hätiköidyn oloiseksi laukassa. Toisella kerralla tämäkin onnistui jo paremmin. Perusavo- ja sulkutaivutukset onnistuivat kiitettävästi, mutta ravissa ja laukassa ne olivat nuorelle tammalle vielä aika haasteellisia. Näitä tulisi harjoitella vielä huomattavasti lisää. Laukanvaihto askeleessa sitä vastoin oli hienoa katseltavaa, ja erityismaininta oppikirjamaisesta vastalaukasta!
Otsikko tiivistääkin tämän päiväkirjamerkinnän sisällön varsin mainiosti. Tänään Vanista tuli äiti ensimmäistä kertaa! Se nimittäin varsoi aamulla jonkin verran etuajassa kauniin tammavarsan, jonka isänä on Procellan komea ori Icandoit CT. Pienokainen saikin nimekseen Pearcandy xx vanhempiensa nimiä mukaillen. Vani oli eilen illalla levoton ja tarkastuskierrokseni aikana pyöri vain karsinassaan. Jäin seurailemaan mitä ehkä tapahtuisi, mutta noin tunnin hyörittyään Vani rauhoittui ja kävi unille. Aamurehuja jakamaan tullessa huomasinkin sitten, että Vanin karsinasta löytyikin yhden hevosen sijasta kaksi. Tomera varsa on selvästi tullut emäänsä, sillä se lähti yrittämään jalkeille melkeinpä heti synnyttyään. Pearcandy xx jää kotiin kasvamaan. Koulutan sen ratsuksi itse, treenaaminen aloitetaan heti kun mahdollista ja muutama kisa hankitaan alle ennen mahdollista myyntiin laittamista. Vanistakin vastaava hevosenhoitajamme Adia tosin tykästyi pikkuiseen niin hirmuisesti ja ehdotteleekin kovasti, että pikkukaveri voisi jäädä meille pysyvästi.
16. kesäkuuta 2014 - laatiksiin valmistautumista
Sijoituksia lisäilty sivuille ja muutenkin Vanin sivun ilmettä ehostettu. Kaiken kaikkiaan tälle hienolle neidille sijoituksia on vaivihkaa päässyt kertymään 40 kappaletta (35 KRJ ja 5 KERJ). Uskomatonta mutta totta, Vanilla alkaakin kisasijoituksia olla sen verran mukavasti kasassa, että erinäisten laatuarvostelupalkintojen (KRJ, YLA) tavoittelu alkaa olla realistista. Toki työsarkaa riittää vielä niin luonteessa kuin sukuselvityksessäkin, eikä minkäänmoista jälkeläisnäyttöäkään vielä ole. Viimeisimpänä mainittua asiaa lähdin ensimmäisenä korjaamaan kyhäämällä vanhaan kunnon ht.nettiin jalostukseen etsitään -ilmoituksen (jossa boldaus pissi iloisesti ja sai tekstin näyttämään kaamealta <3). Ihan uskomattomalta tuntuu sekin, että mahdollisesti jo piankin Ascunsin tiluksilla kirmailisi syötävänsuloinen pikku-Vani :)
12. toukokuuta 2014 - kouluvalmennus kotona tasolla vaA, ratsastajana Charles Le Feuvre
Charles ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä joutuessaan komennukseeni valmennuksen ajaksi, tämä machomies kun oli tottunut treenaamaan ihan omillaan. Hymyilin maireasti – minkäs teit, Vani oli kipeästi koulutreenin tarpeessa, ja Charles sattui juuri parahiksi vastaan, kun etsin tammalle ratsastajaa. Ei sillä, ilomielin olisin työstänyt sitä itsekin, mutta oli erittäin silmiä avaavaa seurata välillä sivusta ratsun työskentelyä huomatakseen paremmin sen mahdolliset virheet. Sen verran sentään annoin nuorukaiselle armoa, että alkuverryttelyt hän sai hoitaa ihan omin avuin niin kuin parhaaksi näki. Seurasin silmä kovana vieressä ratsukon työskentelyä verryttelyn aikana. Vani liikkui kauniisti niin kuin aina, mutta ai pahus miten se oikoi kulmissa ja voltteja tehdessä. Yksi iloisesti heläytetty ”Herätys, Vanihan sooloilee ihan omiaan siellä!” –lause kuitenkin korjasi ongelman, toisin sanoen sai Charlesin keskittymään paremmin työhönsä. Tämän jälkeen pääsinkin itse asiassa sangen helpolla; jatkuvan ohjeiden karjumisen sijaan sain itse asiassa vain nojata rennosti aitaan ja katsella ratsukon sujuvaa yhteistyötä. Tämän tästä sain pidätellä leveää hymyä, kun Vani päätti milloin milläkin konstilla testata miehen reaktiokykyä ja ennen kaikkea hermoja. En tiedä miksi, mutta Charlesin testaamiseen tamma ei kyllästy vissiinkään ikinä, muita ratsastajiaan se uskoo paljon vähemmällä. Tänään olin erityisen ylpeä tamman laukanvaihdoista joka kolmannella ja neljännellä askeleella, mutta puolipiruetit kaipasivat selvästi pientä hienosäätöä.
29. huhtikuuta 2014 - valmentautumista ja muutamia kisasijoituksia
Nyt kevään aikana Vanin kanssa on otettu kilpailemisen saralla vähän iisimmin ja keskitytty enemmän valmennuspuoleen. Muutamissa kenttäkisoissa toki ollaan käyty ruusukkeita rohmuamassa, mutta pääpaino on ollut huolellisessa treenissä. Koulujuttujen tahkoamisen lisäksi ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti myös virkistäydytty niin maastoilun kuin hyppäämisenkin merkeissä. Maastoilusta ei ole mitään sen kummempaa mainittavaa, tamma kulkee pitkin maita ja mantuja viilipyttymäisen varmasti ja mitään säikkymättä. Sen sijaan esteiden ylittäminen tämän tamman kanssa on aina ollut yhtä suurta viihdettä suorituksiamme kentän laidalla seuraaville tallitytöille - Vanin hyppytyyli kun on ihan omaa luokkaansa, ei niinkään taidon kuin tyylin osalta. Välillä meinaa suorastaan vähän ihmetyttää, että miten kummassa Vani on niinkin monta sijoitusta onnistunut kenttäratsastuskisoista haalimaan, sen omintakeinen hyppääminen kun aiheuttaa sydämentykytyksiä niin ratsastajalle kuin sivustaseuraajille. Tamma tykkää esteistä ihan valtavasti ja kaahaa niille toisinaan ihan holtittomasti, mistä seuraa useimmiten ajautuminen liian lähelle estettä. Vani ei kiellä silloinkaan, kun se ehkä olisi viisainta, vaan pistää vain menemään hirmuisen innon vallassa. Toistaiseksi ollaan vältytty haavereilta ja puomin pudotuksiakin on tullut yllättävän vähän, mutta selvästi tamma tarvitsisi huomattavasti aiempaa enemmän harjoitusta tässäkin lajissa. Koulutreenit sitä vastoin ovat koko kevään ajan sujuneet oikein hienosti eikä - toisin kuin muutamilla muilla tallin otuksilla - motivaation puutetta ole tullut missään vaiheessa vastaan. Vani todellakin nauttii yhdessä tekemisestä ja siitä, että saa olla menossa mukana!
10. helmikuuta 2014 - tervetuloa takaisin Vani!
Pear Vanilla muutti eilen takaisin Ascuns Farmille aiemmalta omistajaltaan Sussulta ja jo nyt on kovasti sopeutunut kaikenkirjavaan joukkoomme. Iloinen ja mutkaton täykkäritamma on kuluneen vuorokauden aikana onnistunut sulattamaan koko tallinväen sydämet! Omistajan lisäksi erityisen ilahtunut tamman paluusta näyttää olevan tallimestari Bertil, joka töidensä lomassa on jo useammin kuin kerran bongattu Vanin karsinasta rapsuttelemasta nelijalkaista ystäväänsä tai seuraamassa sen kirmaamista tarhassa. Onpa omistajaltakin lipsahtanut muutama ylimääräinen omena tamman naposteltavaksi... Muiden tammojen kanssa Vani tulee oikein mainiosti toimeen hienon ja olosuhteisiin mukautuvaisen luonteensa ansiosta. Erityisen hyväksi kaverikseen Vani on ottanut rp-tamma Siran. Oikeastaan nyt ei olisi ollut kannattavaa ottaa yhtään uutta hevosta talliin lisää, sillä karsinat pullistelevat jo entisistäkin raakilekopukoista. Mutta toisaalta eihän Vani tavallaan mikään uusi tulokas ole, onhan se meillä majaillut aikaisemminkin! Ja toisekseen - näin kapasiteetikkaan kaverin jättäminen jonkun toisen ostajan onneksi olisi taatusti ollut virhe, jota katuisin vielä kahdeksankymppisenäkin. Sitä paitsi kyllähän nyt yksi enkkutamma menee siinä muiden joukossa ihan miten päin tahansa (epätoivoista vakuuttelua)! Joka tapauksessa Vanin kanssa olisi tarkoitus treenata vähän ja testailla miten yhteistyö pelittää, jonka jälkeen sitten olisi aikeissa suunnata takaisin kisakentille. Jää nähtäväksi, jatkaako tamma menestyksekästä uraansa vain ja ainoastaan kouluratsuna, vai lähdettäisiinkö kenties testailemaan jotain uutta - esimerkiksi kenttäratsastusta tai jopa maastoesteitä...
17. lokakuuta 2013 - kouluvalmennus tasolla vaativa A, valmentajana Dora (ratsastajana Sussu)
Englannintäysiverinen pärskähti tanssahdellessaan eteenpäin uralla. Sen jalat polkivat hurjaan tahtiin ja pääkin oli nousta melkein ratsastajan syliin saakka. Pear Vanilla tai tutuille vain Vani, oli tänään esitellyt luonteensa nurjia puolia eikä ollut kovinkaan halukkaasti toteuttanut mitään tehtävää. Apuja se kyllä kuunteli, mutta selvästi päätti olla tottelematta niitä ja lähinnä vain teutaroi ihan alkulämmittelyistä saakka. Kuitenkaan Sussu enkä minäkään luovuttaneet ja loppujen lopuksi Vanin oli vähitellen alettava taipumaan ihmisen tahtoon. Se kulki silti vähän vikuroiden ja kuolainta purren, mutta kulki kuitenkin. Tänään olin ottanut Sussun ja Vanin kanssa käsittelyyn erityisesti puolipiruetin tahkoamisen, mutta tietenkin kaikkea muutakin kerkesi valmennukseen sisältymään. Kuitenkin puolipiruetti oli se juttu, joka tulisi valmennuksen aikana handlata. Hyvien verryttelyjen jälkeen aloitimme piruetin pakerruksen ensin kootussa käynnissä. Sussu käytti hienosti apuja ja Vani taisi jo alusta saakka tajuta mistä oli kyse. Hevosen innostus ei kuitenkaan tuntunut riittävän ja sen takaosan työskentely kärsi käännöksen aikana eikä lopputulos ollut ollenkaan haluamani. Kuitenkin toistojen ja vinkkien jälkeen puolipiruetti alkoi sujua ja Vanikin toimi hienosti. Kootusta käynnistä siirryttiin koottuun laukkaan ja vuorossa oli jälleen sama pirullinen tehtävä. Nyt ratsastajankin täytyi keskittyä enemmän. Sussu toimi kuitenkin esimerkillisen kärsivällisesti ja jaksoi yrittää useasti kuviota vaikka Vani ei ihan mukana ollutkaan. Kuitenkin selvät avut helpottivat hevosta ja ei aikaakaan kun puolipiruetti onnistui laukassakin. Loppuun otimme vähän vielä siirtymistyöskentelyä keskiravista lisättyyn raviin ja pysähdyksen ja peruutuksen kautta laukkaan. Siirtymisien jälkeen annoin Sussulle luvan aloittaa loppukäynnit pitkin ohjin.
15. tammikuuta 2013 - kouluvalmennus kotona tasolla vaativa A, ratsastajana Adia Van Rooyen
Käyttäytyipäs Vani kerrassaan mallikkaasti tämänpäiväisessä valmennuksessa! Tiedän kokemuksesta, että tämä tamma osaa olla varsinainen vauhtihirmu aina välillä, mutta tänään se suoritti pyydetyt tehtävät maltillisesti ja malttoi keskittyä tosi hienosti. Tämän kaverin askellajit ovat upeudessaan aivan omaa luokkaansa, erityisesti sen laukkaa lumouduin jälleen seuraamaan. Käynti oli paitsi reipasta, mös hallittua ja rauhallista. Sen sijaan ravissa tamma ei oikein olisi halunnut pitäytyä, vaan yritti tämän tästä ikään kuin vaivihkaa vaihtaa tempoa nopeammaksi. Kokoaminen onnistui mainiosti käynnissä ja ravissa, mutta jäi ensimmäisellä yrittämällä vähän puutteelliseksi ja hätiköidyn oloiseksi laukassa. Toisella kerralla tämäkin onnistui jo paremmin. Perusavo- ja sulkutaivutukset onnistuivat kiitettävästi, mutta ravissa ja laukassa ne olivat nuorelle tammalle vielä aika haasteellisia. Näitä tulisi harjoitella vielä huomattavasti lisää. Laukanvaihto askeleessa sitä vastoin oli hienoa katseltavaa, ja erityismaininta oppikirjamaisesta vastalaukasta!
6 vuotta - 20.10.2013 7 vuotta - 20.12.2013 8 vuotta - 20.02.2014 9 vuotta - 20.04.2014 10 vuotta - 20.06.2014 11 vuotta - 20.08.2014 12 vuotta - 20.10.2014 13 vuotta - 20.12.2014 14 vuotta - 20.02.2015 15 vuotta - 20.04.2015 16 vuotta - 20.06.2015 17 vuotta - 20.08.2015 18 vuotta - 20.10.2015 19 vuotta - 20.12.2015 20 vuotta - 20.02.2016 |
