| |
MERCEDITA
© Amanda
- "Dita"
- VH13-058-0008
- pintabian, tamma
- s. 01.04.2013 Yhdysvalloissa
- säkäkorkeus 150 cm
- yleispainotteinen (ko. HeA, re. 100 cm)
- kasvattaja Michael Fawkes (evm)
- omistaja Sofia Westerbacka (VRL-12331), Ascuns Farm
- Ikääntyy 3-vuotiaaksi asti VHKR:n mukaan (1 irl-kk = 1 virt.vuosi), jonka jälkeen 2 irl-kk vastaa yhtä virt.vuotta. Katso ikääntyminen sivun alalaidasta!
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä sain Amerikasta puhelun, jota ilman muuta pidin aluksi aprillipilana. Langan toisessa päässä hyvänpäiväntuttuni Michael Fawkes selitti ääni epäilyttävän innokkaana, millainen onni minua oli juuri potkaissut. Hänen ykköshevosistaan ja yhdistelmästä, jota olin jo kauan kuolannut, oli syntynyt terve ja lievästi sanottuna uskomattoman upea tammavarsa. "You must be joking", oli kaikki, mitä sain sanotuksi. Eihän tämä voinut olla totta. Juuri kun ajatuksissani oli alkanut siintää näyttävä ja kaikilta ominaisuuksiltaan erinomainen tammavarsa, Michaelilla oli kuin tilauksesta sellainen minulle tyrkytettäväksi. Eihän sellaista vain voi tapahtua. Kyllästyttyään epäuskoisiin kommentteihini Michael kutsui minut kylään - ehkäpä se reissu avaisi silmäni. Olin haluton lähtemään Seychellien lämmöstä Minnesotan takamaille, joten päätin puhelun katsellaan-tunnelmiin. Seuraavat kaksi vuotta Michael pommitti minua kuvilla tobianosta arabialaisesta sekä yksityiskohtaisella selonteolla sen loistokkuudesta höystettynä huomautuksilla, että olen tyhmä mikäli en sitä tule hakemaan itselleni. Kiinnostukseni kasvoi kuukausi kuukaudelta, joten tamman täytettyä kaksi vuotta varasin kuin varasinkin menopaluun Yhdysvaltoihin. Lähdin matkaan enemmän kuin toiveikkain mielin, sillä kieltämättä varsa näytti lupaavalta. Ja en voi muuta sanoa, kuin että se matka oli todellakin kaiken vaivan arvoinen! Sieltä mukaani lähti huikaisevan kaunis, mielettömän hienosti ja vaivattomasti askeltava - suorastaan hieman maanpinnan yläpuolella siroilla kavioillaan liitävä - pintabian. Tuossa vaiheessa sen diivamainen luontokaan ei vielä ollut tullut esille ja leijuin seitsemännessä taivaassa onnitellen itseäni elämäni kaupoista.
Mercedita tuntuu tietävän, että sillä on varaa käyttäytyä kuin Marilyn Monroe huonoina päivinään. Vaikka se tekisi mitä, menolippua makkaratehtaalle ei silti tule - siitä pitävät tamman huikaiseva ulkomuoto ja ratsuntaidot visusti huolen. Tallinväen hermoja omapäinen neiti koettelee tämän tästä, siitä tosiseikasta ei mihinkään pääse. Kyllä Dita ihan käsiteltävissä on ja periaatteessa tietää, mitä peruskäytöstavoilla tarkoitetaan, sillä on vain taipumusta tehdä yhteiselo kaksijalkaisten kanssa mahdollisimman hankalaksi. Hyvälle päälle sattuessaan mitkään ylisanat eivät riitä kuvaamaan tätä pintabiania ratsuna, sillä se on taitava, menevä, fiksu ja toisinaan jopa kuuliainenkin. Ja ennen kaikkea liikkuu näyttävästi teki se mitä hyvänsä. Dita kuitenkin muistaa aina auliisti palauttaa euforisen ihmistoverinsa takaisin maan pinnalle joko konkreettisella pukituksella tai viimeistään takaisin talliin palatessa. Hoitotoimien aikana kun tamma muuttuu joka ikinen päivä varsinaiseksi kauhukakaraksi, jonka kanssa yhteistyö ei tunnu sujuvan hyvällä eikä pahalla. Eläinlääkäri on aina ollut Ditasta jotenkin epäilyttävä henkilö, jonka kanssa ei sovi kaverustua. Näin ollen kohtaamiset tohtori Sterin kanssa eivät oikeastaan koskaan suju kommelluksitta, mikä on sangen nolostuttavaa. Niinpä omistaja onkin ottanut tavakseen lähettää jonkun tallihenkilökunnasta puolestaan viemään Ditaa vastaanotolle. Lastausvaunuun asti tamma kyllä käyttäytyy kiltisti kuin enkeli, mutta kauhea hyörinä alkaa heti sieltä pois päästyä. Tätä tapahtuu muutenkin kuin eläinlääkäriin mentäessä, erityisesti kisapaikalle pääseminen saa Ditan jännittyneeksi. Niin paljon ääniä ja liikehdintää kaikkialla! Vähemmästäkin siinä pienen pintabianin pää menee ihan pyörälle.
Toisinaan sitä vastoin tuntuu, ettei Ditaa huimaa mikään. Ei edes se vauhdin määrä, jota se käyttää paetessaan hoitajaa, joka on urhoollisesti yrittänyt tulla hakemaan sitä tarhasta. Pienenä pintabian antoi aivan nätisti laittaa riimunnarun itselleen ja kipsuttelipa se joskus ihan vapaaehtoisesti vastaankin. Toista se on nykyään. Hiukan itseään vanhemman morgantamma Rican seurassa laiduntaminen ei selvästikään ollut kovin kannattavaa näin jälkikäteen ja ihmisnäkökulmasta ajateltuna. Neidit tulivat kyllä oikein mainiosti juttuun keskenään, mutta Ricaa seuraamalla Ditakin oppi hölmöilemään tarhasta noutamisen kanssa. Kaiken huipuksi pelkkä karkuun juokseminen ei tainnut olla tarpeeksi tälle tammalle - lisäksi tämä tapaus nimittäin heittää kavioitaan kohti, jos ihmisraukka sattuu ehättämään liian lähelle. Ainut asia, jolla Ditan saa höynäytettyä kiinni on kauraämpäri. Sen rahinan kuullessaan Dita kyllä kummasti hiljentää menoaan ja juoksentelee näön vuoksi muutaman kierroksen, mutta hiljentää sitten sen verran, että hoitaja saa kahmaistua kiinni sen riimusta. Kivaa käytöstä jatkuu tasan sen ajan, että tamma saa kauranjyvät ahnehdittua sangon pohjalta, ja sitten kenkkuilu sen kuin jatkuu. Talutettaessa Dita höntyilee ja porhaltaa tämän tästä ihmiskaverin edelle. Ennen se talloi varpaillekin muka vahingossa, mutta sentään tämä inhottava tapa on onneksi saatu karsittua pois. Jos Dita ei pidä yllä turhanpäiväistä kohteliaisuutta kaksijalkaisten kanssa, ei se sitä tee lajitovereidensakaan parissa. Tarhaillessaan muiden kanssa neitokainen tuppaa olemaan melkoinen päällepäsmäri, johon useimmat muut tammat mieluummin pitävät ihan suosiolla vähän etäisyyttä. Ainoastaan edellä jo mainittua Rica-morgania Dita kunnioittaa, suorastaan palvoo, ja kulkeekin sen mukana aina kun mahdollista. Mielistellen sen voikin nähdä tarhassa tai laitsalla rapsuttamassa idolinsa harjanmartoa ansaitun hyväksynnän ylläpitämiseksi.
Satulan kanssa Ditan karsinaa lähestyessä ihmisen olisi ihanteellista olla sonnustautunut uljaaseen keskiajalta peräisin olevaan ritarinhaarniskaan tai vastaavaan näykkäisyiltä ja varpaille tallomisilta suojaavaan asusteeseen. Koska tämä kuitenkin on käytännössä hiukan mutkikkaampaa toteuttaa, olisi hoitajalla suositeltavaa olla nopeat refleksit ja napakkuutta komentaa silmille hyppivää pintabianneitiä. Määrätietoisuus on avainsana Ditaa hoidettaessa ja varustettaessa. Kun sanoo ronskisti 'ei' ja tarvittaessa vaikka kopauttaa harjalla, tamma kyllä tajuaa, milloin hoitajan auktoriteetin uhmaaminen kannattaa lopettaa. Miellyttäväksi Dita ei hoitohetkeä kuitenkaan tee. Jos se talutettaessa onkin lopettanut varpaille astumisen, jatkaa se sitä karsinassa ja käytävälläkin varsin mieluusti aina, jos hoitajaparka on vähääkään unohtunut ajatuksiinsa. Näykkimistä tamma ei sentään harrasta muuta kuin satulaa laitettaessa. Suitsien laitto käy yllättävänkin nätisti, jos hoitaja osaa ujuttaa kuolaimet pintabianin suuhun niin nopeasti, että se tuskin ehtii edes hoksata. Mitään maailman edustavinta kuvaa Dita ei itsestään anna silloin, kun sitä harjataan. Voisi luulla, että hevonen kuin hevonen nauttisi sualla kyhnyttämisestä, mutta eihän meidän Dita. Tai mistäs sen tietää jos se oikeasti nauttiikin, hurjan mimmin roolia kun vain on vedettävä loppuun asti tilanteessa kuin tilanteessa, tässä tilanneyhteydessä hyörimällä sinne tänne ja tekemällä ylipäätänsäkin kaikkea muuta kuin seisomalla kiltisti aloillaan. Lisää ilouutisia tämän tamman hoitajanuraa miettiville: Ditan häntä on aina takussa. Aina. Ja sadekausina jouhet ovat vieläpä liisteröityneet mudan voimasta yhteen. Eihän tässä muuten hätäpäivää olisi, mutta kun Mercedita ei muutenkaan voi sietää jouhiinsa koskemista - olipa kyseessä sitten harja tai häntä. Näin ollen hoitajan on hyvä tietää, ettei missään tapauksessa lähde edes yrittämään jouhiklimpin selvittämistä ennen kuin Dita on käväissyt pesukarsinan puolessa jynssättävänä. Tämä käy sentään varsin vaivattomasti, sillä Dita suorastaan rakastaa vettä! Jo pelkkä vesikarsina on pintabianin mielestä tosi kiva juttu, ja uittaminen sitten vielä sitäkin enemmän. Pintelöinti on suoritettava ehdottomasti käytävällä, sillä siellä Ditan jaloilla huitominen ei saa niin massiivisia mittasuhteita kuin karsinan perukoilla.
Ratsuna Dita on - noh, melko haasteellinen kaveri. Taitava tamma kyllä on niin esteiden kuin koulukiekuroiden parissa, mutta niin mahdottoman omaehtoinen aina välillä. Tätä läikkäpeppua voisi nimittää yhden ihmisen hevoseksi. Moinen johtuu hyvin pitkälti siitä, että tamman selässä keikkuu ylivoimaisesti useimmin omistaja - hoitajat ja muut tallilla pyörivät hahmot keskittyvät huomattavasti mieluummin niiden helpompien tapausten liikuttamiseen. Ei se kuitenkaan mitään, sillä omistajahan on luonnollisesti aivan hullaantunut suojattiinsa ja hymyilee silloinkin, kun arvon primadonna kumauttaa hänet tantereeseen (mikä voi johtua iskun aiheuttamasta aivotärähdyksestä tai mahdollisesti muistinmenetyksestä). Ratsaille nousussa Dita ei turhia jää paikoilleen odottelemaan - jos ratsastaja ei ehdi ajoissa kyytiin, niin omapahan on tamman mielestä ongelmansa. Tämän takia jonkun olisi hyvä olla pitämässä tammaa aloillaan ratsautumisen aikana. Maasto on Ditan mielestä hurjan jännittävä paikka, jossa on ilman muuta kuljettava korvat visusti höröllä ja muutenkin suorastaan liioitellun valppaana tiikerien ja alligaattorien varalta. Toisen ratsukon seurakaan ei liiemmin tyynnytä menohaluista tammaa. Saadessaan maastoiluseuraa Dita unohtaa kyllä tienvarsien pöpeliköissä piileskelevät mörököllit, mutta tamman mielestä mukana 0levan heppakaverin tarkoitus on ilman muuta laukata sen kanssa pitkin maastopolkua, mieluiten aina tallille asti! Kenttätyöskentely pintabianin kanssa ei ole ihan niin hermoja raastavaa, jos ei nyt useimpien mielestä suoranainen nautintokaan.
Mercedita tuntuu tietävän, että sillä on varaa käyttäytyä kuin Marilyn Monroe huonoina päivinään. Vaikka se tekisi mitä, menolippua makkaratehtaalle ei silti tule - siitä pitävät tamman huikaiseva ulkomuoto ja ratsuntaidot visusti huolen. Tallinväen hermoja omapäinen neiti koettelee tämän tästä, siitä tosiseikasta ei mihinkään pääse. Kyllä Dita ihan käsiteltävissä on ja periaatteessa tietää, mitä peruskäytöstavoilla tarkoitetaan, sillä on vain taipumusta tehdä yhteiselo kaksijalkaisten kanssa mahdollisimman hankalaksi. Hyvälle päälle sattuessaan mitkään ylisanat eivät riitä kuvaamaan tätä pintabiania ratsuna, sillä se on taitava, menevä, fiksu ja toisinaan jopa kuuliainenkin. Ja ennen kaikkea liikkuu näyttävästi teki se mitä hyvänsä. Dita kuitenkin muistaa aina auliisti palauttaa euforisen ihmistoverinsa takaisin maan pinnalle joko konkreettisella pukituksella tai viimeistään takaisin talliin palatessa. Hoitotoimien aikana kun tamma muuttuu joka ikinen päivä varsinaiseksi kauhukakaraksi, jonka kanssa yhteistyö ei tunnu sujuvan hyvällä eikä pahalla. Eläinlääkäri on aina ollut Ditasta jotenkin epäilyttävä henkilö, jonka kanssa ei sovi kaverustua. Näin ollen kohtaamiset tohtori Sterin kanssa eivät oikeastaan koskaan suju kommelluksitta, mikä on sangen nolostuttavaa. Niinpä omistaja onkin ottanut tavakseen lähettää jonkun tallihenkilökunnasta puolestaan viemään Ditaa vastaanotolle. Lastausvaunuun asti tamma kyllä käyttäytyy kiltisti kuin enkeli, mutta kauhea hyörinä alkaa heti sieltä pois päästyä. Tätä tapahtuu muutenkin kuin eläinlääkäriin mentäessä, erityisesti kisapaikalle pääseminen saa Ditan jännittyneeksi. Niin paljon ääniä ja liikehdintää kaikkialla! Vähemmästäkin siinä pienen pintabianin pää menee ihan pyörälle.
Toisinaan sitä vastoin tuntuu, ettei Ditaa huimaa mikään. Ei edes se vauhdin määrä, jota se käyttää paetessaan hoitajaa, joka on urhoollisesti yrittänyt tulla hakemaan sitä tarhasta. Pienenä pintabian antoi aivan nätisti laittaa riimunnarun itselleen ja kipsuttelipa se joskus ihan vapaaehtoisesti vastaankin. Toista se on nykyään. Hiukan itseään vanhemman morgantamma Rican seurassa laiduntaminen ei selvästikään ollut kovin kannattavaa näin jälkikäteen ja ihmisnäkökulmasta ajateltuna. Neidit tulivat kyllä oikein mainiosti juttuun keskenään, mutta Ricaa seuraamalla Ditakin oppi hölmöilemään tarhasta noutamisen kanssa. Kaiken huipuksi pelkkä karkuun juokseminen ei tainnut olla tarpeeksi tälle tammalle - lisäksi tämä tapaus nimittäin heittää kavioitaan kohti, jos ihmisraukka sattuu ehättämään liian lähelle. Ainut asia, jolla Ditan saa höynäytettyä kiinni on kauraämpäri. Sen rahinan kuullessaan Dita kyllä kummasti hiljentää menoaan ja juoksentelee näön vuoksi muutaman kierroksen, mutta hiljentää sitten sen verran, että hoitaja saa kahmaistua kiinni sen riimusta. Kivaa käytöstä jatkuu tasan sen ajan, että tamma saa kauranjyvät ahnehdittua sangon pohjalta, ja sitten kenkkuilu sen kuin jatkuu. Talutettaessa Dita höntyilee ja porhaltaa tämän tästä ihmiskaverin edelle. Ennen se talloi varpaillekin muka vahingossa, mutta sentään tämä inhottava tapa on onneksi saatu karsittua pois. Jos Dita ei pidä yllä turhanpäiväistä kohteliaisuutta kaksijalkaisten kanssa, ei se sitä tee lajitovereidensakaan parissa. Tarhaillessaan muiden kanssa neitokainen tuppaa olemaan melkoinen päällepäsmäri, johon useimmat muut tammat mieluummin pitävät ihan suosiolla vähän etäisyyttä. Ainoastaan edellä jo mainittua Rica-morgania Dita kunnioittaa, suorastaan palvoo, ja kulkeekin sen mukana aina kun mahdollista. Mielistellen sen voikin nähdä tarhassa tai laitsalla rapsuttamassa idolinsa harjanmartoa ansaitun hyväksynnän ylläpitämiseksi.
Satulan kanssa Ditan karsinaa lähestyessä ihmisen olisi ihanteellista olla sonnustautunut uljaaseen keskiajalta peräisin olevaan ritarinhaarniskaan tai vastaavaan näykkäisyiltä ja varpaille tallomisilta suojaavaan asusteeseen. Koska tämä kuitenkin on käytännössä hiukan mutkikkaampaa toteuttaa, olisi hoitajalla suositeltavaa olla nopeat refleksit ja napakkuutta komentaa silmille hyppivää pintabianneitiä. Määrätietoisuus on avainsana Ditaa hoidettaessa ja varustettaessa. Kun sanoo ronskisti 'ei' ja tarvittaessa vaikka kopauttaa harjalla, tamma kyllä tajuaa, milloin hoitajan auktoriteetin uhmaaminen kannattaa lopettaa. Miellyttäväksi Dita ei hoitohetkeä kuitenkaan tee. Jos se talutettaessa onkin lopettanut varpaille astumisen, jatkaa se sitä karsinassa ja käytävälläkin varsin mieluusti aina, jos hoitajaparka on vähääkään unohtunut ajatuksiinsa. Näykkimistä tamma ei sentään harrasta muuta kuin satulaa laitettaessa. Suitsien laitto käy yllättävänkin nätisti, jos hoitaja osaa ujuttaa kuolaimet pintabianin suuhun niin nopeasti, että se tuskin ehtii edes hoksata. Mitään maailman edustavinta kuvaa Dita ei itsestään anna silloin, kun sitä harjataan. Voisi luulla, että hevonen kuin hevonen nauttisi sualla kyhnyttämisestä, mutta eihän meidän Dita. Tai mistäs sen tietää jos se oikeasti nauttiikin, hurjan mimmin roolia kun vain on vedettävä loppuun asti tilanteessa kuin tilanteessa, tässä tilanneyhteydessä hyörimällä sinne tänne ja tekemällä ylipäätänsäkin kaikkea muuta kuin seisomalla kiltisti aloillaan. Lisää ilouutisia tämän tamman hoitajanuraa miettiville: Ditan häntä on aina takussa. Aina. Ja sadekausina jouhet ovat vieläpä liisteröityneet mudan voimasta yhteen. Eihän tässä muuten hätäpäivää olisi, mutta kun Mercedita ei muutenkaan voi sietää jouhiinsa koskemista - olipa kyseessä sitten harja tai häntä. Näin ollen hoitajan on hyvä tietää, ettei missään tapauksessa lähde edes yrittämään jouhiklimpin selvittämistä ennen kuin Dita on käväissyt pesukarsinan puolessa jynssättävänä. Tämä käy sentään varsin vaivattomasti, sillä Dita suorastaan rakastaa vettä! Jo pelkkä vesikarsina on pintabianin mielestä tosi kiva juttu, ja uittaminen sitten vielä sitäkin enemmän. Pintelöinti on suoritettava ehdottomasti käytävällä, sillä siellä Ditan jaloilla huitominen ei saa niin massiivisia mittasuhteita kuin karsinan perukoilla.
Ratsuna Dita on - noh, melko haasteellinen kaveri. Taitava tamma kyllä on niin esteiden kuin koulukiekuroiden parissa, mutta niin mahdottoman omaehtoinen aina välillä. Tätä läikkäpeppua voisi nimittää yhden ihmisen hevoseksi. Moinen johtuu hyvin pitkälti siitä, että tamman selässä keikkuu ylivoimaisesti useimmin omistaja - hoitajat ja muut tallilla pyörivät hahmot keskittyvät huomattavasti mieluummin niiden helpompien tapausten liikuttamiseen. Ei se kuitenkaan mitään, sillä omistajahan on luonnollisesti aivan hullaantunut suojattiinsa ja hymyilee silloinkin, kun arvon primadonna kumauttaa hänet tantereeseen (mikä voi johtua iskun aiheuttamasta aivotärähdyksestä tai mahdollisesti muistinmenetyksestä). Ratsaille nousussa Dita ei turhia jää paikoilleen odottelemaan - jos ratsastaja ei ehdi ajoissa kyytiin, niin omapahan on tamman mielestä ongelmansa. Tämän takia jonkun olisi hyvä olla pitämässä tammaa aloillaan ratsautumisen aikana. Maasto on Ditan mielestä hurjan jännittävä paikka, jossa on ilman muuta kuljettava korvat visusti höröllä ja muutenkin suorastaan liioitellun valppaana tiikerien ja alligaattorien varalta. Toisen ratsukon seurakaan ei liiemmin tyynnytä menohaluista tammaa. Saadessaan maastoiluseuraa Dita unohtaa kyllä tienvarsien pöpeliköissä piileskelevät mörököllit, mutta tamman mielestä mukana 0levan heppakaverin tarkoitus on ilman muuta laukata sen kanssa pitkin maastopolkua, mieluiten aina tallille asti! Kenttätyöskentely pintabianin kanssa ei ole ihan niin hermoja raastavaa, jos ei nyt useimpien mielestä suoranainen nautintokaan.
| i. Ethnic Rhythm | ii. Ethan | iii. Fa'iz al Masrur |
| iie. Hanifah | ||
| ie. Jungle Rhythm | iei. Jungle Beats | |
| iee. Razan | ||
| e. Marcedita | ei. Marid | eii. Qasim II |
| eie. Masahir | ||
| ee. Daniyah al Nu'man | eei. Diya al Din | |
| eee. NB Riham |
Mercedita on evm-sukuinen pintabian, joka on perinyt itsepäisen ja omahyväisen luonteensa niin isältään kuin emältäänkin. Tiesin kyllä jo ensimmäisen kerran tammasta kuullessani, että kumpikin vanhempi on sangen tuliluontoinen otus, joten yhdistelmän jälkeläisestäkään tuskin tulisi se kaikkein helpoin kaveri. Mutta nämä vanhemmat kun ovat jylyllä eleganssillaan saaneet minut aivan pauloihinsa, niin minkäs teet... Ja onhan Dita jotain hyvääkin saanut suvultaan, mitä hulppeimman ulkomuodon nimittäin! Älykkyyskin on lahja lähisuvulta - vaikkei Dita sitä aina ihan osaa suunnata oikeisiin tarkoituksiin vaan mieluummin vaikkapa jekkuiluun ihmiskaverien kustannuksella.
i. Ditan isä, Yhdysvalloissa kasvanut ja koko elämänsä elänyt Ethnic Rhytm on perusluonteeltaan oikeastaan ihan hauskakin pintabian, jolla tosin on kosolti orimaista jyrkkyyttä käyttäytymisessään. Säkäkorkeudeltaan 152-senttinen tobiano on pärjännyt kiitettävästi estekentillä aina satasen ratoihin asti ja kunnostautunut kouluratsastuksessakin aina helppo A -tasolla vaadittaviin liikkeisiin saakka. Virkun oriin kanssa on kilpailtu kummassakin lajissa jo useamman vuoden ajan varsin ahkerasti, painotuslaji esteratsastuksessa erityisesti. "Nicky" hyppää innokkaasti ja tyylipuhtaasti, mutta toisinaan saatetaan käydä hieman kierroksilla ja kiinnostua enemmänkin kentän vieressä omaa vuoroaan odottavasta tammasta kuin esteiden ylittämisestä. Parhaimpaan suoritukseen ori yltää kuitenkin vain omistajansa kanssa, muista ihmisistä seurastaan tarkka pintabian ei sen kummemmin perusta. Ulkonäöltään huikaiseva oripoika on saavuttanut kotimaassaan Grand Champion -arvonimen (evm) ja on näyttelyissä saanut huomattavasti tunnustusta rakenteellisista ansioistaan. Ei siis ihme, että tämä pakkaus on ollut melkoisen suosittu tammanomistajien keskuudessa; "Nickyllä" on tähän mennessä kaiken kaikkiaan 11 jälkeläistä, joista tosin ainoastaan Merceditan voi tavata virtuaalimaailmassa.
e. Merceditan emäksi on suureksi riemukseni valittu suuresti ihailemani pintabiantamma Marcedita. Emä ja tammavarsa ovat nimestä lähtien hyvinkin pitkälti kuin samasta muotista veistettyjä; kumpikin on ulkomuodollisesti varsin ansioitunut ja luonteeltaan toisinaan hyvinkin äpäkkä tobiano. Yllättävää kyllä, luonteeltaan melko ailahtelevainen ja keskittymiskyvyltään keskinkertainen Marcedita on onnistunut valloittamaan koulukenttiä vaativa B -tasolla niin asuinsijoillaan Minnesotassa kuin naapuriosavaltioissakin. Omistaja Michael Fawkes olisi kuulemma mieluusti kisauttanut "Celiaa" Euroopassakin, mutta epäili, ettei lentorahtina matkustaminen tekisi ollenkaan hyvää tamman hermoille, joilla on tapana kiristyä jo ihan pelkästä traileriin joutumisesta. Champion -arvonimellä (evm) palkittu, 149 senttimetriä korkea pintabian on nykyisin jo vetäytynyt kisakentiltä miltei tyystin luomaan uraa jalostustammana. Marceditalla on toistaiseksi vain yksi jälkeläinen Ditan lisäksi.
i. Ditan isä, Yhdysvalloissa kasvanut ja koko elämänsä elänyt Ethnic Rhytm on perusluonteeltaan oikeastaan ihan hauskakin pintabian, jolla tosin on kosolti orimaista jyrkkyyttä käyttäytymisessään. Säkäkorkeudeltaan 152-senttinen tobiano on pärjännyt kiitettävästi estekentillä aina satasen ratoihin asti ja kunnostautunut kouluratsastuksessakin aina helppo A -tasolla vaadittaviin liikkeisiin saakka. Virkun oriin kanssa on kilpailtu kummassakin lajissa jo useamman vuoden ajan varsin ahkerasti, painotuslaji esteratsastuksessa erityisesti. "Nicky" hyppää innokkaasti ja tyylipuhtaasti, mutta toisinaan saatetaan käydä hieman kierroksilla ja kiinnostua enemmänkin kentän vieressä omaa vuoroaan odottavasta tammasta kuin esteiden ylittämisestä. Parhaimpaan suoritukseen ori yltää kuitenkin vain omistajansa kanssa, muista ihmisistä seurastaan tarkka pintabian ei sen kummemmin perusta. Ulkonäöltään huikaiseva oripoika on saavuttanut kotimaassaan Grand Champion -arvonimen (evm) ja on näyttelyissä saanut huomattavasti tunnustusta rakenteellisista ansioistaan. Ei siis ihme, että tämä pakkaus on ollut melkoisen suosittu tammanomistajien keskuudessa; "Nickyllä" on tähän mennessä kaiken kaikkiaan 11 jälkeläistä, joista tosin ainoastaan Merceditan voi tavata virtuaalimaailmassa.
e. Merceditan emäksi on suureksi riemukseni valittu suuresti ihailemani pintabiantamma Marcedita. Emä ja tammavarsa ovat nimestä lähtien hyvinkin pitkälti kuin samasta muotista veistettyjä; kumpikin on ulkomuodollisesti varsin ansioitunut ja luonteeltaan toisinaan hyvinkin äpäkkä tobiano. Yllättävää kyllä, luonteeltaan melko ailahtelevainen ja keskittymiskyvyltään keskinkertainen Marcedita on onnistunut valloittamaan koulukenttiä vaativa B -tasolla niin asuinsijoillaan Minnesotassa kuin naapuriosavaltioissakin. Omistaja Michael Fawkes olisi kuulemma mieluusti kisauttanut "Celiaa" Euroopassakin, mutta epäili, ettei lentorahtina matkustaminen tekisi ollenkaan hyvää tamman hermoille, joilla on tapana kiristyä jo ihan pelkästä traileriin joutumisesta. Champion -arvonimellä (evm) palkittu, 149 senttimetriä korkea pintabian on nykyisin jo vetäytynyt kisakentiltä miltei tyystin luomaan uraa jalostustammana. Marceditalla on toistaiseksi vain yksi jälkeläinen Ditan lisäksi.
| |
| Päivämäärä | Kutsun osoite, paikka | Luokka | Sijoitus | 16.11.2013 | kutsu, Cirion Stud | helppo B (tarina) | 2/7 |
| Päivämäärä | Kutsun osoite, paikka | Laji, luokka | Sijoitus | 10.07.2013 | kutsu, Häiriköt | esteratsastus, 90 cm (tarina) | 1/6 | 31.07.2013 | kutsu, Hiisikylä | esteratsastus, 70-80 cm (tarina) | 1/4 |
| |
2 valmennusta ja 4 päiväkirjamerkintää, merkintöjä yhteensä 6
16. helmikuuta 2014 - kouluvalmennus, valmentajana Jayde
"Kun etsin valmennettavaani, huomasin että tällä kertaa potilaana olisi kaunis pintabian. Tarkastelin aluksi ratsukon alkuverryttelyä, mutta puutuin sitten peliin. "Yritä olla nopeampi, sillä Dita on selkeästi askeleen aina edellä. Teetä tammalla töitä ja vaadi siltä jatkuvasti jotain", sanoin. Kun kaartelin pitkin kenttää ja teit siirtymisiä askellajien välillä, kuunteli tamma jo paremmin. Huomasin kuitenkin, että pysähdyksissä Dita suorastaan töksähti paikoilleen. "Ole nopeampi käden kanssa, myötää ja pidä olkapäät rentona", neuvoin. Tamma kiukutteli tammamaisesti vielä hetken, sitten se antoi paremmin periksi. Mikäli vähänkään jännitit kättäsi tai jäit istunnalla jälkeen, reagoi Dita tähän. Pintabian liikkui silti sen verran elastisesti, että varsinaisen työskentelyn oli aika alkaa.
Aluksi kokeiltiin laukkanostoja sekä lisäyksiä ja kokoamisia, jotka sujuivat kohtalaisen hyvin. Kokoamisissa jalka kannattaa pitää vielä lähempänä, sillä toisinaan otit liikaa ohjista. Muista myös käyttää paremmin vatsalihaksia kokoamisissa! Lisäyksissä Dita aluksi rynni hieman ohjaa vasten, mutta kevyellä ja samalla jämäkällä istunnalla tamma palasi ruotuun. Päivän ongelmakohdaksi osoittautuivat väistöt. Dita oli jostain syystä sitä mieltä, ettei Hänen Armonsa mene sivuttaisaskeleita sitten lainkaan. Kun olit aikasi yrittänyt selästä käsin, minä otin raipan käteeni ja tulin auttamaan. Tamma meinasi närkästyä jo oikein, mutta ensimmäisen kunnon väistön jälkeen hevonen rentoutui. Väistöön tullessasi jäit kuitenkin itse istunnallasi vinoon ja pohkeesi oli liian terävä, jolloin Dita päätti pistää rodeonäytöksen pystyyn. Häpeästä selvittyään ratsukko lähti uuteen yritykseen, joka päättyi nyt paremmin. Dita naksutteli kuolaintaan ja liikkui edelleen hieman lapa edessä, mutta nyt suunta oli jo oikea. "Istu keskemmällä satulaa, hengitä syvään, pidä kaula suorempana ja muista olla tarpeeksi kevyt avujen osalta", sanoin. Neuvoni auttoivat jonkin verran, mutta Dita edelleen liikkui liian reippaasti. Päätinkin jättää väistöt sikseen ja kokeilla nyt siirtymisiä laukasta käyntiin ja käynnistä laukkaan. Pienen seilaamisen jälkeen Dita pärskähti ja sen jälkeen sivuttaisaskeleet sujuivat jo paljon paremmin. Oma istuntasikin parani tunnin aikana väistöissä, joten valmennus lopetettiin hyvään suoritukseen ja raviin eteen-alas-muodossa."
3. joulukuuta 2013 - estevalmennus, valmentajana Mistelia
"Saapuessani Sofian luo, hän olikin jo aloitellut Ditan kanssa. Alkukäynnit oli jo melkein tehty. Laitoin toiselle sivulle puomeja ja keskelle kokosin jo estettä. Käskin ratsukon lämmittelyraveihin ja tekemään vähän kaikenkokoisia voltteja ja kiemuroita. Ditalla oli tänään vähän vauhti päällä, joten meinasi jotkut kulmat oikoa, mutta Sofia sai onneksi hevosen pidettyä. Annoin luvan mennä puomeja, ensin muutaman kerran tässä kierroksessa. Ensimmäisellä kerralla Ditaa ei oikein huvittanut, mutta toisella kertaa se hyppäsi viimeisen puomin. Käskin ratsukon kääntää suuntaa ja toistaa harjoitukset. Niidenkin mennessä hyvin keräsin puomit pois. Jätin yhden, jonka laitoin vähän ennen estettä. Käskin Sofian ja Ditan ylittää ensimmäisen kerran 90 senttisen esteen, joka meni helposti, ja korotin sitten estettä kymmenellä sentillä. Toista kertaa kun he tulivat esteelle, Ditan askeleet menivät hieman sekaisin puomin takia ja se meinasi pysähtyä ennen estettä, mutta minun ja Sofian maiskutus sai sen hyppäämään esteen yli. Toisella kertaa Dita sai jo jalat paremmin alleen ja hyppäsi esteen mallikkaasti laukassa. Vaihdoimme suuntaa ja tuntui, että tämä toinen puoli oli Ditan parempi puoli. Se hyppäsi täydellisesti esteen muutaman kerran ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn."
20. marraskuuta 2013 - laukkaa meren rannalla ja muuta ihanaa
Päivä oli jälleen aamusta lähtien mitä kaunein - suuri etuoikeus meille Seychelleillä asuville - ja päätin hyödyntää keskipäivää hieman viileämmän aamuilman lähtemällä maastoretkelle rakkaan pintabiantammani kanssa.
Tarvitseeko edes mainita, että Dita oli tuttuun tapaansa ihan täpinöissään ja oikein pursui ylimääräistä energiaa eilisen lepopäivän jäljiltä. Tamma tosin huolehti itse omasta liikutuksestaan kirmailemalla poikkeuksellisen railakkaasti pitkin poikin tarhaa ja kisailemalla sydänystävänsä Rican kanssa. Harmi vain, ettei minulle juuri tuolloin sattunut kameraa mukaan! Mutta niin, aiheeseen palatakseni Ditan satulointi ja suitsiminen oli tamman levottomasta mielentilasta johtuen suoranaista piinaa. Totta puhuen mieli teki pariin otteeseen huikata palkollisilleni, että tulkaapas te huolehtimaan tämän varustamisesta, mutta tällä kertaa ylpeys ei antanut periksi. Hitto vie, kyllä Ditakin jäisi kovapäisyydessä minulle toiseksi! Ja niinhän se jäikin, kunhan puolta tuntia myöhemmin oli jättänyt käsivarsiini muistoksi noin kaksisataa mustelmaa ja nirhaumaa.
Hyvä tuuleni oli kyseisistä sattumuksista johtuen hieman koetuksella suunnatessani Ditan kulun kohti parin kilometrin mittaista rantapolkua. Tamma ihme kyllä ymmärsi oman parhaansa ja käyttäytyi ihmeen mutkattomasti koko matkan biitsille, vaikken vielä antanutkaan sen liikkuaa ravia kovempaa. Tällaisesta kyydistähän ei voinut muuta kuin nauttia! Rantaan päästessämme olinkin jo taas ihan fiiliksissä reissustamme. Laineet löivät laiskasti rantahiekkaan, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, raikas ja hyväntuoksuinen merituuli viilensi miellyttävästi. Minä nautin, Dita nautti. Kerrankin meillä molemmilla oli kivaa! Annoin tammalle luvan laukata, ja sehän ei toista kehotusta kaivannut - Ditahan kiihtyi varmaan sekunnissa kahdensadan kilometrin tuntivauhtiin. Tamman harja piiskasi kasvojani ja henkeni tuntui salpautuvan Ditan viilettäessä vaivattomasti pitkin rantaviivaa.
Päästelimme menemään ihan hyvän matkaa, ja hiljentäessäni jälleen Ditan menoa se ei pahemmin vastustellut, vaan vaikutti ihan tyytyväiseltä. Minäkin olin enemmän kuin onnellinen. Ditahan oli käyttäytynyt kuin hyvinkoulutettu ja kuuliainen ratsu! Se ei ollut heittänyt minua kertaakaan selästään! Vau, kerrassaan onnistunut maastoreissu siis kaikin puolin. Tämmöisiä päiviä enemmän, kiitos!
16. marraskuuta 2013
Ditan kanssa pyörähdettiin Cirion Studin koulukisoissa. Aiheena oli kirjoittaa tarina, johon piti sisällyttää tiettyjä sanoja. Nappasimme toisen sijan seuraavalla kertomuksella:
"Murea ankkapaisti kiersi mitä epämiellyttävimmin vatsassani. Miksi, voi miksi annoin houkutukselle periksi ja ahdoin kupuni täyteen vain hetki ennen kisasuoritusta? Ikävästä olosta viis, mutta näytin varmasti melkoiselta tankilta - vatsani pömpötti ylensyönnin seurauksena niin, että onnea tuottava Chanelin kisapaitani kiristi aavistuksen ja hetken aikaa pelkäsin, että rakas ruusukehaini lyyhistyisi tantereeseen allani.
Myötätuntoni tätä pintabianneitiä kohtaan hälveni kuitenkin sinä silmänräpäyksenä, kun huomasin talliorj... krhm, apulaiseni Bertilin lähestyvän, ilman hevostani!
"Bertil, sinä tolvana! Missä Dita on? Enkö nimenomaan sanonut, että odotin sinun sukivan ja varustavan sen hyvissä ajoin valmiiksi? Tiedäthän, että kärsivällisyyteni on hyvin rajallinen."
"Tuota noin... Sofia-neiti ei nyt suutu, mutta Dita... karkasi -"
"Mitä?!" kiljahdin ajattelematta lainkaan, kuinka sivistymätöntä se oli upeita, kalliita, hyvinhoidettuja kouluratsuja ja ennen kaikkea niiden sietämättömän hyvännäköisiä ja elegantteja ratsastajia kuhisevalla tallialueella.
"Se käväisi murkinalla tuolla heinäladon suunnalla. Ei se kauaa ehtinyt pakosalla olla, mutta tuota... Hyvin sille heinä maistui."
No niinpä tietenkin. Tottahan toki tämänkin piti tapahtua juuri tänään. Mutta toisaalta, enpähän olisi ainut, joka joutuisi puurtamaan koulukiemuroita maha henkihieveriin asti pömpöllään... mutisin kiukkuisena mielessäni.
En minä lopulta kuitenkaan niin julma ollut, että olisin pakottanut Ditan töihin heti ruoan jälkeen, vaan anelin mitä nöyrimmin tuomareita lykkäämään meidän kisavuoromme viimeiseksi. Tämä järjestely sopi viimein, kunhan tuomarit olivat ensin saaneet luoda minuun tarpeeksi paljonpuhuvia, paheksuvia katseita. Kestin ne vannomalla mielessäni verikostoa Bertilille tämän kohtalokkaan hutiloinnin takia ja lupaamalla itselleni vinguttaa luottokorttia niin Pradan kuin Versacenkin liikkeissä heti, kun selviäisimme kisapäivän koettelemuksista."
31. heinäkuuta 2013
Jälleen voitto tarinaestekisoista, tällä kertaa Hiisikylän tiluksilta! Seuraava, tällä kertaa Ditan näkemyksen mukainen tarina siivitti meidät voittoon:
Jaahas, taas sitä mentiin. Rata näytti minun harjaantuneisiin silmiini jälleen kerran aivan naurettavan helpolta, turhaan typerä omistajani oli yhtään hermoissaan minun selässäni. Minun, vauhdikkaan ja varman ruusukehain. "Käyttäydy kunnolla tällä kertaa, jooko?" se oli minulle supissut ennen ratsaille nousua. Pyh, ainahan minä käyttäydyn! Rata oli niin simppeli, etten oikein edes malttanut nostella jalkojani kunnolla jokaisen esteen yli, mitä sitä nyt suoraan rasittamaan arvokkaita niveliäni. Hups, siinä kolisi puomi, siinä toinenkin. Noh, turha ratsastajan yhtään siellä huokailla pettymyksestä, mitäs meni minut ilmoittamaan tällaiseen ylilällyyn amatööriluokkaan - ei kai tällainen olympiatason estetykki viitsi ihan jokaisissa pikkuhyppäjäisissä parastaan pistää! Näytinpä sen verran esimerkillisesti kuitenkin mallia muille, että kyllä nyt reilu kaura-annos tekisi terää... Hoitaja, missä sitä taas oikein viivytellään - minulla on kiljuva nälkä!
10. heinäkuuta 2013
Voitto Häiriköiden villeistä tarinamuotoisista estekisoista! Niitimme menestystä seuraavalla stoorilla:
Puristin rystyset valkoisina aitaa, joka erotti minut kentälle kiirehtivästä ratsukosta. Oli sanomattakin selvää, ettei hermoromahdus ollut kaukana. Sofia-neidin oli pakko olla hullu, viimeistään tämä tempaus sai minut asiasta täysin vakuuttuneeksi. Lähteä nyt vain ja ainoastaan kaiken maailman erikoisesteitä sisältävään luokkaan nuorella, ensikertalaisella pintabianilla, joka muutenkaan ei kuulunut tallin säyseimpiin hevosiin. Rutistin aitaa vielä hieman lujemmin ja se kiitti minua upottamalla viheliäisen tikun ihon läpi vasempaan kämmeneeni. Pahus! Mitä kaikkea vanha tallimestari joutuukaan kestämään. Happamin mielin suuntasin katseeni kentälle, jossa Sofia parhaillaan kannusti Merceditaa ensimmäiselle esteelle, pahaenteisen räikeälle portille.
Hetken verran minun teki mieli sulkea silmäni, mutta pakotin ne pysymään auki - ja onneksi tein niin! Dita ylitti portin niin kuin olisi hypännyt kilpaa koko ikänsä. Tästähän tulikin mielenkiintoista. Este esteeltä kivi sydämeltäni valui alemmaksi ja alemmaksi. Jospa tässä sittenkin kävisi vielä hyvin. Pinkkimusta okseri selvästi mietitytti Ditaa, eikä vähiten siksi, että sen alle oli pinottu heinäpaaleja. Tammalla oli selvästi aikomuksena kiitää suoraa päätä herkkukasojen kimppuun, mutta ihme kyllä se totteli ratsastajaansa ja tyytyi leiskauttamaan tämänkin esteen yli. Tuossa tammassahan on potentiaalia, tuumin hämmästyneenä. Tai, mikä todennäköisempää, sillä sattuu tänään vain olemaan poikkeuksellisen hyvä päivä.
Enää viimeinen este jäljellä ja tähän asti virhepisteet loistivat poissaolollaan. Aikaakaan ei ollut tuhlaantunut kohtuuttomasti, sillä Dita ei juuri ollut jäänyt epäröimään aikaisemmilla esteillä. Tästähän muodostui varsinainen jännitysnäytelmä, kenties vähän liiankin sykettä nostattava vanhan miehen sydänpololle. Viimeisenä oli kokeneen hevosihmisen näkökulmasta aivan naurettavan helppo, kutakuinkin vain muutamankymmentä senttiä leveä vesieste. Ei edes Ditan kaltainen keltanokka voisi pelätä tuollaista tekelettä. Ditahan sitä paitsi piti vedestä. Olin jo miltei varma meidän pintabianin voitosta ja ilmeestä päätellen taisi Sofiakin olla - mutta ikinähän ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, kuten tämäkin tarina opettaa. Dita lähestyi estettä varmasti Sofian ajaessa sitä eteen, vaan mitä sitten kävikään! Uskotko jos kerron, että velmu tamma kiersi esteen, heittäytyi kyljelleen vesilammikkoon ja alkoi piehtaroida? En uskoisi minäkään, ellen olisi omin silmin nähnyt. Sofia ennätti juuri ja juuri hypätä selästä pois. Naurulleni ei ollut tulla loppua, enkä tosiaankaan ollut ainoa yleisöstä, jolla oli vakavia vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla.
"Bertil, mitä siellä vielä kuhnailet? Tule heti auttamaan!" kuului raivostunut käsky kentän sisäpuolelta. "Uudet suitseni ovat aivan pilalla, ja kohta varmaan kallis upouusi merkkisatulanikin. Puhumattakaan tästä ihanasta Louis Vuittonin design-t-paidasta..."
"Kun etsin valmennettavaani, huomasin että tällä kertaa potilaana olisi kaunis pintabian. Tarkastelin aluksi ratsukon alkuverryttelyä, mutta puutuin sitten peliin. "Yritä olla nopeampi, sillä Dita on selkeästi askeleen aina edellä. Teetä tammalla töitä ja vaadi siltä jatkuvasti jotain", sanoin. Kun kaartelin pitkin kenttää ja teit siirtymisiä askellajien välillä, kuunteli tamma jo paremmin. Huomasin kuitenkin, että pysähdyksissä Dita suorastaan töksähti paikoilleen. "Ole nopeampi käden kanssa, myötää ja pidä olkapäät rentona", neuvoin. Tamma kiukutteli tammamaisesti vielä hetken, sitten se antoi paremmin periksi. Mikäli vähänkään jännitit kättäsi tai jäit istunnalla jälkeen, reagoi Dita tähän. Pintabian liikkui silti sen verran elastisesti, että varsinaisen työskentelyn oli aika alkaa.
Aluksi kokeiltiin laukkanostoja sekä lisäyksiä ja kokoamisia, jotka sujuivat kohtalaisen hyvin. Kokoamisissa jalka kannattaa pitää vielä lähempänä, sillä toisinaan otit liikaa ohjista. Muista myös käyttää paremmin vatsalihaksia kokoamisissa! Lisäyksissä Dita aluksi rynni hieman ohjaa vasten, mutta kevyellä ja samalla jämäkällä istunnalla tamma palasi ruotuun. Päivän ongelmakohdaksi osoittautuivat väistöt. Dita oli jostain syystä sitä mieltä, ettei Hänen Armonsa mene sivuttaisaskeleita sitten lainkaan. Kun olit aikasi yrittänyt selästä käsin, minä otin raipan käteeni ja tulin auttamaan. Tamma meinasi närkästyä jo oikein, mutta ensimmäisen kunnon väistön jälkeen hevonen rentoutui. Väistöön tullessasi jäit kuitenkin itse istunnallasi vinoon ja pohkeesi oli liian terävä, jolloin Dita päätti pistää rodeonäytöksen pystyyn. Häpeästä selvittyään ratsukko lähti uuteen yritykseen, joka päättyi nyt paremmin. Dita naksutteli kuolaintaan ja liikkui edelleen hieman lapa edessä, mutta nyt suunta oli jo oikea. "Istu keskemmällä satulaa, hengitä syvään, pidä kaula suorempana ja muista olla tarpeeksi kevyt avujen osalta", sanoin. Neuvoni auttoivat jonkin verran, mutta Dita edelleen liikkui liian reippaasti. Päätinkin jättää väistöt sikseen ja kokeilla nyt siirtymisiä laukasta käyntiin ja käynnistä laukkaan. Pienen seilaamisen jälkeen Dita pärskähti ja sen jälkeen sivuttaisaskeleet sujuivat jo paljon paremmin. Oma istuntasikin parani tunnin aikana väistöissä, joten valmennus lopetettiin hyvään suoritukseen ja raviin eteen-alas-muodossa."
3. joulukuuta 2013 - estevalmennus, valmentajana Mistelia
"Saapuessani Sofian luo, hän olikin jo aloitellut Ditan kanssa. Alkukäynnit oli jo melkein tehty. Laitoin toiselle sivulle puomeja ja keskelle kokosin jo estettä. Käskin ratsukon lämmittelyraveihin ja tekemään vähän kaikenkokoisia voltteja ja kiemuroita. Ditalla oli tänään vähän vauhti päällä, joten meinasi jotkut kulmat oikoa, mutta Sofia sai onneksi hevosen pidettyä. Annoin luvan mennä puomeja, ensin muutaman kerran tässä kierroksessa. Ensimmäisellä kerralla Ditaa ei oikein huvittanut, mutta toisella kertaa se hyppäsi viimeisen puomin. Käskin ratsukon kääntää suuntaa ja toistaa harjoitukset. Niidenkin mennessä hyvin keräsin puomit pois. Jätin yhden, jonka laitoin vähän ennen estettä. Käskin Sofian ja Ditan ylittää ensimmäisen kerran 90 senttisen esteen, joka meni helposti, ja korotin sitten estettä kymmenellä sentillä. Toista kertaa kun he tulivat esteelle, Ditan askeleet menivät hieman sekaisin puomin takia ja se meinasi pysähtyä ennen estettä, mutta minun ja Sofian maiskutus sai sen hyppäämään esteen yli. Toisella kertaa Dita sai jo jalat paremmin alleen ja hyppäsi esteen mallikkaasti laukassa. Vaihdoimme suuntaa ja tuntui, että tämä toinen puoli oli Ditan parempi puoli. Se hyppäsi täydellisesti esteen muutaman kerran ja annoin ratsukolle luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn."
20. marraskuuta 2013 - laukkaa meren rannalla ja muuta ihanaa
Päivä oli jälleen aamusta lähtien mitä kaunein - suuri etuoikeus meille Seychelleillä asuville - ja päätin hyödyntää keskipäivää hieman viileämmän aamuilman lähtemällä maastoretkelle rakkaan pintabiantammani kanssa.
Tarvitseeko edes mainita, että Dita oli tuttuun tapaansa ihan täpinöissään ja oikein pursui ylimääräistä energiaa eilisen lepopäivän jäljiltä. Tamma tosin huolehti itse omasta liikutuksestaan kirmailemalla poikkeuksellisen railakkaasti pitkin poikin tarhaa ja kisailemalla sydänystävänsä Rican kanssa. Harmi vain, ettei minulle juuri tuolloin sattunut kameraa mukaan! Mutta niin, aiheeseen palatakseni Ditan satulointi ja suitsiminen oli tamman levottomasta mielentilasta johtuen suoranaista piinaa. Totta puhuen mieli teki pariin otteeseen huikata palkollisilleni, että tulkaapas te huolehtimaan tämän varustamisesta, mutta tällä kertaa ylpeys ei antanut periksi. Hitto vie, kyllä Ditakin jäisi kovapäisyydessä minulle toiseksi! Ja niinhän se jäikin, kunhan puolta tuntia myöhemmin oli jättänyt käsivarsiini muistoksi noin kaksisataa mustelmaa ja nirhaumaa.
Hyvä tuuleni oli kyseisistä sattumuksista johtuen hieman koetuksella suunnatessani Ditan kulun kohti parin kilometrin mittaista rantapolkua. Tamma ihme kyllä ymmärsi oman parhaansa ja käyttäytyi ihmeen mutkattomasti koko matkan biitsille, vaikken vielä antanutkaan sen liikkuaa ravia kovempaa. Tällaisesta kyydistähän ei voinut muuta kuin nauttia! Rantaan päästessämme olinkin jo taas ihan fiiliksissä reissustamme. Laineet löivät laiskasti rantahiekkaan, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, raikas ja hyväntuoksuinen merituuli viilensi miellyttävästi. Minä nautin, Dita nautti. Kerrankin meillä molemmilla oli kivaa! Annoin tammalle luvan laukata, ja sehän ei toista kehotusta kaivannut - Ditahan kiihtyi varmaan sekunnissa kahdensadan kilometrin tuntivauhtiin. Tamman harja piiskasi kasvojani ja henkeni tuntui salpautuvan Ditan viilettäessä vaivattomasti pitkin rantaviivaa.
Päästelimme menemään ihan hyvän matkaa, ja hiljentäessäni jälleen Ditan menoa se ei pahemmin vastustellut, vaan vaikutti ihan tyytyväiseltä. Minäkin olin enemmän kuin onnellinen. Ditahan oli käyttäytynyt kuin hyvinkoulutettu ja kuuliainen ratsu! Se ei ollut heittänyt minua kertaakaan selästään! Vau, kerrassaan onnistunut maastoreissu siis kaikin puolin. Tämmöisiä päiviä enemmän, kiitos!
16. marraskuuta 2013
Ditan kanssa pyörähdettiin Cirion Studin koulukisoissa. Aiheena oli kirjoittaa tarina, johon piti sisällyttää tiettyjä sanoja. Nappasimme toisen sijan seuraavalla kertomuksella:
"Murea ankkapaisti kiersi mitä epämiellyttävimmin vatsassani. Miksi, voi miksi annoin houkutukselle periksi ja ahdoin kupuni täyteen vain hetki ennen kisasuoritusta? Ikävästä olosta viis, mutta näytin varmasti melkoiselta tankilta - vatsani pömpötti ylensyönnin seurauksena niin, että onnea tuottava Chanelin kisapaitani kiristi aavistuksen ja hetken aikaa pelkäsin, että rakas ruusukehaini lyyhistyisi tantereeseen allani.
Myötätuntoni tätä pintabianneitiä kohtaan hälveni kuitenkin sinä silmänräpäyksenä, kun huomasin talliorj... krhm, apulaiseni Bertilin lähestyvän, ilman hevostani!
"Bertil, sinä tolvana! Missä Dita on? Enkö nimenomaan sanonut, että odotin sinun sukivan ja varustavan sen hyvissä ajoin valmiiksi? Tiedäthän, että kärsivällisyyteni on hyvin rajallinen."
"Tuota noin... Sofia-neiti ei nyt suutu, mutta Dita... karkasi -"
"Mitä?!" kiljahdin ajattelematta lainkaan, kuinka sivistymätöntä se oli upeita, kalliita, hyvinhoidettuja kouluratsuja ja ennen kaikkea niiden sietämättömän hyvännäköisiä ja elegantteja ratsastajia kuhisevalla tallialueella.
"Se käväisi murkinalla tuolla heinäladon suunnalla. Ei se kauaa ehtinyt pakosalla olla, mutta tuota... Hyvin sille heinä maistui."
No niinpä tietenkin. Tottahan toki tämänkin piti tapahtua juuri tänään. Mutta toisaalta, enpähän olisi ainut, joka joutuisi puurtamaan koulukiemuroita maha henkihieveriin asti pömpöllään... mutisin kiukkuisena mielessäni.
En minä lopulta kuitenkaan niin julma ollut, että olisin pakottanut Ditan töihin heti ruoan jälkeen, vaan anelin mitä nöyrimmin tuomareita lykkäämään meidän kisavuoromme viimeiseksi. Tämä järjestely sopi viimein, kunhan tuomarit olivat ensin saaneet luoda minuun tarpeeksi paljonpuhuvia, paheksuvia katseita. Kestin ne vannomalla mielessäni verikostoa Bertilille tämän kohtalokkaan hutiloinnin takia ja lupaamalla itselleni vinguttaa luottokorttia niin Pradan kuin Versacenkin liikkeissä heti, kun selviäisimme kisapäivän koettelemuksista."
31. heinäkuuta 2013
Jälleen voitto tarinaestekisoista, tällä kertaa Hiisikylän tiluksilta! Seuraava, tällä kertaa Ditan näkemyksen mukainen tarina siivitti meidät voittoon:
Jaahas, taas sitä mentiin. Rata näytti minun harjaantuneisiin silmiini jälleen kerran aivan naurettavan helpolta, turhaan typerä omistajani oli yhtään hermoissaan minun selässäni. Minun, vauhdikkaan ja varman ruusukehain. "Käyttäydy kunnolla tällä kertaa, jooko?" se oli minulle supissut ennen ratsaille nousua. Pyh, ainahan minä käyttäydyn! Rata oli niin simppeli, etten oikein edes malttanut nostella jalkojani kunnolla jokaisen esteen yli, mitä sitä nyt suoraan rasittamaan arvokkaita niveliäni. Hups, siinä kolisi puomi, siinä toinenkin. Noh, turha ratsastajan yhtään siellä huokailla pettymyksestä, mitäs meni minut ilmoittamaan tällaiseen ylilällyyn amatööriluokkaan - ei kai tällainen olympiatason estetykki viitsi ihan jokaisissa pikkuhyppäjäisissä parastaan pistää! Näytinpä sen verran esimerkillisesti kuitenkin mallia muille, että kyllä nyt reilu kaura-annos tekisi terää... Hoitaja, missä sitä taas oikein viivytellään - minulla on kiljuva nälkä!
10. heinäkuuta 2013
Voitto Häiriköiden villeistä tarinamuotoisista estekisoista! Niitimme menestystä seuraavalla stoorilla:
Puristin rystyset valkoisina aitaa, joka erotti minut kentälle kiirehtivästä ratsukosta. Oli sanomattakin selvää, ettei hermoromahdus ollut kaukana. Sofia-neidin oli pakko olla hullu, viimeistään tämä tempaus sai minut asiasta täysin vakuuttuneeksi. Lähteä nyt vain ja ainoastaan kaiken maailman erikoisesteitä sisältävään luokkaan nuorella, ensikertalaisella pintabianilla, joka muutenkaan ei kuulunut tallin säyseimpiin hevosiin. Rutistin aitaa vielä hieman lujemmin ja se kiitti minua upottamalla viheliäisen tikun ihon läpi vasempaan kämmeneeni. Pahus! Mitä kaikkea vanha tallimestari joutuukaan kestämään. Happamin mielin suuntasin katseeni kentälle, jossa Sofia parhaillaan kannusti Merceditaa ensimmäiselle esteelle, pahaenteisen räikeälle portille.
Hetken verran minun teki mieli sulkea silmäni, mutta pakotin ne pysymään auki - ja onneksi tein niin! Dita ylitti portin niin kuin olisi hypännyt kilpaa koko ikänsä. Tästähän tulikin mielenkiintoista. Este esteeltä kivi sydämeltäni valui alemmaksi ja alemmaksi. Jospa tässä sittenkin kävisi vielä hyvin. Pinkkimusta okseri selvästi mietitytti Ditaa, eikä vähiten siksi, että sen alle oli pinottu heinäpaaleja. Tammalla oli selvästi aikomuksena kiitää suoraa päätä herkkukasojen kimppuun, mutta ihme kyllä se totteli ratsastajaansa ja tyytyi leiskauttamaan tämänkin esteen yli. Tuossa tammassahan on potentiaalia, tuumin hämmästyneenä. Tai, mikä todennäköisempää, sillä sattuu tänään vain olemaan poikkeuksellisen hyvä päivä.
Enää viimeinen este jäljellä ja tähän asti virhepisteet loistivat poissaolollaan. Aikaakaan ei ollut tuhlaantunut kohtuuttomasti, sillä Dita ei juuri ollut jäänyt epäröimään aikaisemmilla esteillä. Tästähän muodostui varsinainen jännitysnäytelmä, kenties vähän liiankin sykettä nostattava vanhan miehen sydänpololle. Viimeisenä oli kokeneen hevosihmisen näkökulmasta aivan naurettavan helppo, kutakuinkin vain muutamankymmentä senttiä leveä vesieste. Ei edes Ditan kaltainen keltanokka voisi pelätä tuollaista tekelettä. Ditahan sitä paitsi piti vedestä. Olin jo miltei varma meidän pintabianin voitosta ja ilmeestä päätellen taisi Sofiakin olla - mutta ikinähän ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, kuten tämäkin tarina opettaa. Dita lähestyi estettä varmasti Sofian ajaessa sitä eteen, vaan mitä sitten kävikään! Uskotko jos kerron, että velmu tamma kiersi esteen, heittäytyi kyljelleen vesilammikkoon ja alkoi piehtaroida? En uskoisi minäkään, ellen olisi omin silmin nähnyt. Sofia ennätti juuri ja juuri hypätä selästä pois. Naurulleni ei ollut tulla loppua, enkä tosiaankaan ollut ainoa yleisöstä, jolla oli vakavia vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla.
"Bertil, mitä siellä vielä kuhnailet? Tule heti auttamaan!" kuului raivostunut käsky kentän sisäpuolelta. "Uudet suitseni ovat aivan pilalla, ja kohta varmaan kallis upouusi merkkisatulanikin. Puhumattakaan tästä ihanasta Louis Vuittonin design-t-paidasta..."
